§ 465 Yleistä; kokijan ja ärsykkeen roolit

Tunne- ja tuntemusverbit edellyttävät elollista, aistimiskykyistä kokijaa, yleensä ihmistä. Ne voidaan jakaa tunnetta ja ruumiillista tuntemusta tarkoittaviin. Sama verbi voi ilmaista molempia:

Ruumiillisten tuntemusten ilmaisemiseen erikoistuneita verbejä on mentaalisiin tunneverbeihin verrattuna vähän. Tuntemuksia ilmaistaankin metaforisesti, erityisesti kosketus- ja muilla tekoverbeillä: koskea, särkeä, pakottaa, pistää, pistellä, nipistää, nipistellä, repiä, polttaa.

Tunne- ja tuntemusverbien keskeisten täydennysten roolit ovat kokija ja ärsyke. Kokija on käsitteellisesti välttämätön, vaikka jäisikin ilmipanematta: ilman kokevaa osallistujaa kyse ei ole tunteesta. Ärsykkeen ilmaiseva täydennys ei ole pakollinen eikä esim. tuntemusverbillä palella edes mahdollinen. Kokija ja ärsyke voivat kumpikin edustua joko subjektina (Minä pelkään, Meteli pelottaa; » § 466) tai objektina (Minua pelottaa, Pelkään meteliä; » § 467). Tämä heijastaa sitä, että kummallakin on subjektin ominaisuuksia: kokija on tunneverbin keskeinen ja usein ainoa elollinen argumentti, ärsyke taas esitetään tunteen aiheuttajana, vaikka onkin tyypillisesti eloton.

• » Pykälän kirjallisuus
• » Koko luvun kirjallisuus