Edussanan keskeinen ominaisuus on, että se edustaa lauseketta lauseyhteydessä. Lisäksi edussana on lausekkeessaan yleensä pakollinen lukuun ottamatta ellipsiä, esim. Minä hoidan pienet ja sinä isot asiat (» § 442). Myös täydennys on lausekkeessa enemmän tai vähemmän pakollinen, kuten objekti partisiippilausekkeessa vettä sisältävä ja genetiivi-NP adpositiolausekkeessa mummon luota. Pakollisuus ei siis erota edussanaa täydennyksestään. Silloin kriteerinä on se, että edussana valitsee täydennyksen ja mahdollisesti määrää sen muodon.
Se, että edussana edustaa lausekettaan, tarkoittaa että se kantaa lauseyhteyden lausekkeelta edellyttämiä piirteitä. Jos sana vaatii täydennykseltään jotakin ominaisuutta, tämä vaatimus koskee ensisijaisesti edussanaa ja sitä kautta koko lauseketta, mutta ei edussanan laajennuksia. Esimerkki tästä on rektiosija, kuten se että ihastua-verbi saa illatiivisijaisen täydennyksen (a). Kongruoivat määritteet ovat kuitenkin samassa muodossa kuin edussana, joten sellaisissa tapauksissa kuin (b) myös määritteiden voi sanoa edustavan lauseketta muodoltaan.
Lauseke kantaa edussanansa kieliopillisia ja pitkälti myös merkityspiirteitä. Niinpä puhutaan esimerkiksi monikollisista substantiivilausekkeista (esim. tytöt, Pirjon ajatuksiin) ja tarpeen mukaan esimerkiksi illatiivilausekkeista tai paikallissijaisista lausekkeista (esim. Pirjon ajatuksiin, näissä tehtävissä, entisistä opettajista). Vastaavasti ihmistarkoitteisen NP:n edussana on ihmistä tarkoittava sana. Eräissä tapauksissa rakenteelliset ja semanttiset ominaisuudet kuitenkin eroavat toisistaan: keskenään sama- tai lähimerkityksisillä lausekkeilla on erilainen rakenne. Esimerkkien (c–d) NP:t ovat merkitykseltään lähellä toisiaan ja ilmaisevat kumpikin ihastuksen kohteen. Kuitenkin lauseen (c) NP:ssä kvanttoripronomini joihinkin on edussana ja lauseessa (d) määrite.
Edussanasta on tarpeen erottaa pääsana: sana jota tarkasteltava ilmaus määrittää tai jonka täydennys se on. Lausekkeen edussana on osa lauseketta, lausekkeen pääsana sen ulkopuolella. Esimerkiksi substantiivilausekkeeseen kaikkein viimeinen kohta (e) sisältyy adjektiivilauseke kaikkein viimeinen, jonka edussana on adjektiivi viimeinen ja pääsana substantiivi kohta. Sanan kaikkein pääsana on viimeinen; pääsana voi olla yksisanaisellakin määritteellä. Sen sijaan koko substantiivilausekkeella ei lauseyhteydestä irrallisena ole pääsanaa, edussana (kohta) kylläkin.
Huom. Pääsanan määritelmä perustuu, kuten useimmissa tähänastisissa suomen kieliopeissa, dependenssimalliin, jossa ei käytetä lausekkeita vaan katsotaan lauserakennetta sanojen välisten määritesuhteiden verkkona. Termi edussana on tässä määritelty samoin kuin kielioppikomitean (1915: 49) ja Penttilän (1963: 564) edussane; Penttilä (mp.) ei kuitenkaan erota pää- ja edussanetta toisistaan sillä tavoin kuin tässä tehdään.
Edellinen pykälä