Hakuohje 
SISÄLLYS > ILMIÖT > Sijamuotojen syntaksia ja semantiikkaa > Yleistä > Kieliopilliset sijat ja adverbiaalien sijat > § 1223 Adverbiaalien sijat eli semanttiset sijat

§ 1223 Adverbiaalien sijat eli semanttiset sijat

Adverbiaaleina esiintyvien lausekkeiden sijoja ovat paikallissijat ja vajaakäyttöiset sijat, joita kutsutaan myös semanttisiksi sijoiksi (» asetelma 165; ks. myös » § 1221). Prototyyppisessä käytössään niillä on konkreettisempi ja helpommin kuvattava merkitys kuin kieliopillisilla sijoilla. Ne voivat ilmaista mm. aikaa, paikkaa tai omistusta riippuen myös vartalosanan merkityksestä: Kesällä meillä oli mökki vuokralla Ruovedellä. Eri tavalla leksikaalisin perustein saavat sijansa rektiotäydennykset, joiden sija määräytyy lekseemikohtaisesti; esim. verbin tykätä täydennys on elatiivissa (» § 1225). Vaikka yhtä sijaa voi käyttää monissa tehtävissä, on sijan eri käytöillä yleensä jokin yhdistävä ominaisuus.

Asetelma 165: Adverbiaalien sijat eli semanttiset sijat
Sisäpaikallissijat Ulkopaikallissijat Abstraktit paikallissijat
Inessiivi Adessiivi Essiivi
talossa, edessä, hyvässä vireessä, vuodessa, syödessä torilla, katolla, lähellä, meillä, kynällä, illalla, syömällä sairaana, mäsänä, pienenä, tänä kesänä, nähtävänä, pidätettynä
Elatiivi Ablatiivi  
talosta, käsistä, edestä, aamusta, minusta, syömästä torilta, katolta, läheltä, meiltä, kasvoiltaan, viideltä  
Illatiivi Allatiivi Translatiivi
taloon, käsiin, eteen, vuosiin, kävelemään torille, katolle, lähelle, meille sairaaksi, mäsäksi, valmiiksi, kesäksi, nähtäväksi, elääkseen
Vajaakäyttöiset sijat
Komitatiivi Instruktiivi Abessiivi
valkoisine partoineen, perheineni, kaikkine rahoineen paljain käsin, lahjavaroin, sopivin aikavälein, kävellen aiheetta, voitoitta, valittamatta, syömättä

On tapana puhua paikallissijoista, vaikka paikan ilmaiseminen ei ole niiden ainoa tehtävä. Essiiviä ja translatiivia kutsutaan abstrakteiksi paikallissijoiksi. Ne ilmaisevat ensisijaisesti tilaa (» § 12581260), ja paikkaa ne tarkoittavat lähinnä adverbeissa kuten kotona, taakse ja lokatiivisissa tai temporaalisissa komparaatioilmauksissa: rannempana, illemmaksi (» § 633).

Rajallisinta on komitatiivin, instruktiivin ja abessiivin käyttö. Nämä vajaakäyttöiset sijat esiintyvät lähinnä tavan adverbiaaleissa (» § 12611264).

Myös partitiivi ja genetiivi esiintyvät rajallisesti adverbiaalien sijoina: Hän puhuu kovaa; Minun on kylmä. Kieliopillisessa sijassa ovat lisäksi osmat eli objektin sijaiset määrän adverbiaalit (» § 972973).

Sulje kaikki tasot

KOKO SISÄLLYSLUETTELO

SANAT

Fonologia ja morfofonologia

Taivutus

Liitepartikkelit ja syntagmaattiset sulaumat

Sanarakenne ja sananmuodostus

Nominijohdokset

Yleistä

Substantiivijohdokset

§ 174 Yleistä substantiivijohdosten tyypeistä

Ominaisuudennimet: kuum-uus, velje-ys

Kollektiivijohdokset

Paikkaa ilmaisevia johdostyyppejä ja muotteja

Yksilöä ilmaisevia johdostyyppejä ja muotteja

Muita substantiivien johdostyyppejä ja muotteja

Affektisia johdostyyppejä ja muotteja

Slangin ja epämuodollisen kielen johdostyyppejä ja muotteja

Verbikantaiset substantiivijohdokset

Yleistä

Teonnimet ja teon tuloksen nimet

Muodostus

Teonnimistä

Teon tuloksen nimistä

teke-minen

ajel-u, vetäis-y, hak-u

kaat-o, työnt-ö

ava-us, opet-us

hakk-uu, korj-uu

lyö-nti, parturoi-nti

juhli-nta, hyväksy-ntä

johda-nto, toimi-nto

kohi-na, rääky-nä

sekoit-e, kolk-e, jää-nne

kiinty-mys, suostu-mus

löyd-ös, suomenn-os

kerrostu-ma, hahmotel-ma

Muita tyyppejä

Verbivastineelliset teonnimet

Tekijännimet

Välineennimet

Tekopaikan ja tekotilaisuuden nimet

Adjektiivijohdokset

§ 260 Yleistä adjektiivien johtamisesta

(i)nen-johdokset

§ 261 Laaja johdostyyppi ja sen alatyypit

§ 262 nen-sanojen sanaluokka ja suhde kantasanaan

Morfofonologiaa

lika-inen, teräks-inen, autta-vainen

jala-llinen, tilasto-llinen

poika-mainen, vaisto-mainen

reun-immainen, sis-immäinen

halki-nainen, ulko-nainen

ajo-ittainen, rinna-kkainen

Muut possessiivijohdokset

Karitiivijohdokset: hyödy-tön, pala-maton

Moderatiivijohdokset

Muita adjektiivien johdostyyppejä ja muotteja

Komparaatiojohdokset: iso-mpi, iso-in, iso-mm-in, yl-impä-nä

Verbijohdokset

Adverbijohdokset ja muut päätteelliset adverbit

Yhdyssanat

RAKENNE

ILMIÖT

Sijamuotojen syntaksia ja semantiikkaa

Yleistä

Kieliopilliset sijat

Paikallissijat

Olo- ja suuntasijaisuus

Sisä- ja ulkopaikallissijat

Paikallissijat ajanilmauksissa

Paikallissijojen muuta käyttöä

Vajaakäyttöiset sijat

Sijojen rajatapauksia

Kongruenssi

Passiivi ja passiivimaiset rakenteet

Nollapersoona

Sanajärjestys

Määräisyys ja viittaaminen

Referointi

Aspekti

Tempus

Modaalisuus

Kielto ja kielteiset ilmaukset

Imperatiivi ja muut direktiivit

Kysymykset

Affektiset konstruktiot ja keinot

Sulje kaikki tasot