Hakuohje 
SISÄLLYS > ILMIÖT > Nollapersoona > Nollasubjekti > Nollasubjektin esiintymisehdot > Modaaliset verbit ja modaalinen tulkinta > § 1352 Voida, saada, täytyä, jaksaa, uskaltaa

§ 1352 Voida, saada, täytyä, jaksaa, uskaltaa

Nollapersoona esiintyy yleisesti modaaliverbien yhteydessä (» § 15621579). Keskeiset modaaliverbit ovat voida ja saada sekä nesessiivisen rakenteen muodostavat täytyä, pitää, olla pakko, kannattaa (» § 1354).

(a)
On naurettavaa, että Sini luulee minun inhoavan Doraa. Sini on sokea. Kuinka sellaista naista voisi inhota. (k) | Omissa huoneissa voi tupakoida 15 prosentissa työpaikoista; omassa huoneessa tupakoimisen sallii lakikin. (l)

Verbi saada on tavallinen nollapersoonaisena paitsi infinitiivin kanssa (b) myös NP-objektin kanssa (c) ja idiomeissa (d). Myös nämä ovat nollapersoonaisina merkitykseltään modaalisia, sillä ne eivät ilmaise aikapaikkaisia tapahtumia vaan mahdollisuutta.

(b)
Kakkua sai ottaa niin paljon kuin halusi, äiti oli sanonut. (k) | Siihen asti häntä ei saa häiritä. (k)
(c)
Ja sinun papereillasi ei saa helposti työpaikkaa. (k) | Siitä saa aivan varmasti toimittamalla ja ehkä vähän uudelleenkirjoittamalla valmiin kirjan. (k)
(d)
Mutta sen naamasta ei saa mitään selvää. (k) | Tuosta uusiutuvasta ihmeestä ei saa tarpeekseen. (k)

Nollapersoonaa suosivat myös merkitykseltään spesifimmät modaaliverbit, jotka ilmaisevat voimista erilaisten fyysisten tai mentaalisten edellytysten kannalta: osata, pystyä, kyetä, ehtiä, jaksaa, tarjeta, viitsiä, uskaltaa, rohjeta, kehdata, iljetä sekä päästä, joutua, mahtua, sopia ja ylettyä (» § 15661568). Monet näistä ovat kieltohakuisia ja esiintyvät kieltolauseen lisäksi kysymyksissä ja konditionaalimuotoisina:

(e)
Talvella se ei ole halpa huvi, koska ulkona ei tarkene kokoontua. (l) | – Tässä seurassa ei viitsi puhua tukirahoista, – –. (l) | Uskaltaisikohan siellä joskus mennä pihalle syömään makkaravoileipää? (l) | Miten saisi tämän ihmisen tulemaan toistekin, ilkeäisiköhän sitä kysyä. (k) | Pääseekö Kaivarille farkuissa? (l) [otsikko]

Verbit pärjätä ja tulla toimeen sisältävät modaalisen merkityksen, vaikka eivät saakaan infinitiivitäydennystä. (f). Merkityksessä ’tulla toimeen’ käytetään myös nollasubjektillista verbiä elää (g) (vrt. » § 1353).

(f)
Piikkikoroilla pärjää vaikka mukulakivillä! (l) [otsikko] | ”Mulla on suuri perhe, Hesassa ei kahdeksalla tonnilla tule toimeen, pitäisi saada ainakin 12 000 markkaa.” (l)
(g)
Kalastuksella ei kuitenkaan Baskimaassa elä niinkuin aiemmin. (la)

Huom. Parole-korpuksen kaunokirjallisesta aineistosta poimitussa otoksessa, jossa predikaattiverbinä oli voida-verbin yksikön kolmannen persoonan muoto, oli nollapersoonaisia 33 % (170/515). Korpuksen sanomalehtitekstiä edustavassa otoksessa nollapersoonaisia oli 40 % (150/367).

Sulje kaikki tasot

KOKO SISÄLLYSLUETTELO

SANAT

Fonologia ja morfofonologia

Taivutus

Liitepartikkelit ja syntagmaattiset sulaumat

Sanarakenne ja sananmuodostus

Nominijohdokset

Yleistä

Substantiivijohdokset

§ 174 Yleistä substantiivijohdosten tyypeistä

Ominaisuudennimet: kuum-uus, velje-ys

Kollektiivijohdokset

Paikkaa ilmaisevia johdostyyppejä ja muotteja

Yksilöä ilmaisevia johdostyyppejä ja muotteja

Muita substantiivien johdostyyppejä ja muotteja

Affektisia johdostyyppejä ja muotteja

Slangin ja epämuodollisen kielen johdostyyppejä ja muotteja

Verbikantaiset substantiivijohdokset

Yleistä

Teonnimet ja teon tuloksen nimet

Muodostus

Teonnimistä

Teon tuloksen nimistä

teke-minen

ajel-u, vetäis-y, hak-u

kaat-o, työnt-ö

ava-us, opet-us

hakk-uu, korj-uu

lyö-nti, parturoi-nti

juhli-nta, hyväksy-ntä

johda-nto, toimi-nto

kohi-na, rääky-nä

sekoit-e, kolk-e, jää-nne

kiinty-mys, suostu-mus

löyd-ös, suomenn-os

kerrostu-ma, hahmotel-ma

Muita tyyppejä

Verbivastineelliset teonnimet

Tekijännimet

Välineennimet

Tekopaikan ja tekotilaisuuden nimet

Adjektiivijohdokset

§ 260 Yleistä adjektiivien johtamisesta

(i)nen-johdokset

§ 261 Laaja johdostyyppi ja sen alatyypit

§ 262 nen-sanojen sanaluokka ja suhde kantasanaan

Morfofonologiaa

lika-inen, teräks-inen, autta-vainen

jala-llinen, tilasto-llinen

poika-mainen, vaisto-mainen

reun-immainen, sis-immäinen

halki-nainen, ulko-nainen

ajo-ittainen, rinna-kkainen

Muut possessiivijohdokset

Karitiivijohdokset: hyödy-tön, pala-maton

Moderatiivijohdokset

Muita adjektiivien johdostyyppejä ja muotteja

Komparaatiojohdokset: iso-mpi, iso-in, iso-mm-in, yl-impä-nä

Verbijohdokset

Adverbijohdokset ja muut päätteelliset adverbit

Yhdyssanat

RAKENNE

ILMIÖT

Sijamuotojen syntaksia ja semantiikkaa

Kongruenssi

Passiivi ja passiivimaiset rakenteet

Nollapersoona

Sanajärjestys

Määräisyys ja viittaaminen

Referointi

Aspekti

Tempus

Modaalisuus

Kielto ja kielteiset ilmaukset

Imperatiivi ja muut direktiivit

Kysymykset

Affektiset konstruktiot ja keinot

Sulje kaikki tasot