Toinen konsonanttien ryhmittelyperuste on ääntöpaikka eli se, missä kohden ääntöväylää ilmavirran kulkua estävä kapeikko tai sulkeuma muodostuu. Labiaalisessa äänteessä se syntyy joko huulten väliin (bilabiaaliset m, p) tai alahuulen ja ylähampaiden väliin (labiodentaaliset v, f).
Dentaalisessa äänteessä kieli osuu yläetuhampaiden taa (t), alveolaarisessa äänteessä hammasvalliin (d, l, n, s, r). Näitä molempia kutsutaan dentaaleiksi (tai koronaaleiksi).
Pehmeää kitalakea vasten muodostetut äänteet ovat velaarisia (k, ŋ). Alveolaarisen ja velaarisen alueen väliin jäävällä kovan kitalaen alueella syntyviä äänteitä puolestaan kutsutaan palataalisiksi (j). Etuvokaalin edellä velaarisetkin konsonantit palataalistuvat. Niinpä k-äänteellä on etisempi ääntöpaikka sanassa kissa kuin sanassa kassi. Alveolaarisen ja palataalisen välialueella syntyvä alveopalataalinen äänne on suomessa vain marginaalisena esiintyvä š.
h on laryngaalinen, kurkunpään alueelle sijoittuva äänne ja tarkemmin ottaen glottaalinen, sillä olennaista sen muodostuksessa on osittain avoin äänihuulten välinen äänirako (glottis). h-foneemin allofoneista kaikki eivät ole glottaalisia, sillä eräissä äänneympäristöissä suuväylään syntyy hälyä aiheuttava kapeikko. Tällainen h on frikatiivi, jolla on sekä palataalinen (ç) että velaarinen (x) variantti, esim. [viçje] (vihje), [tuxka] (tuhka). Glottaalinen on myös klusiili ʔ (» § 34 – 36).
Copyright © Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 2008.
Suomen kielen vokaalijärjestelmä
Suomen kielen konsonanttijärjestelmä
§ 3 Konsonantit ja niiden jaottelu
§ 4 Ääntötapa ryhmittelyperusteena
§ 41 Mitä astevaihtelu on? Astevaihtelun tyypit
§ 42 Suora ja käänteinen astevaihtelu
Liitepartikkelit ja syntagmaattiset sulaumat
Yleistä sanaluokista ja lausekerakenteesta
Komparaatioadjektiivit ja ‑adverbit
Post- ja prepositiot eli adpositiot
Lauseen ominaisuudet, lausemaisuus ja lausetyypit
Perussubjekti, e-subjekti ja genetiivisubjekti
Partitiivi ja nominatiivi subjektissa
Subjektin sija ja kvantitatiivinen määräisyys
Genetiivi ja muut subjektin sijat nesessiivirakenteessa
Transitiivisuus ja objektin semantiikka
Partitiivi- ja totaaliobjektin oppositio
§ 930 Yleiskatsaus: milloin partitiivi, milloin muu sija
Nominatiivi, genetiivi ja akkusatiivi totaaliobjektin sijana
Hallitsevan lauseen vaikutus infinitiivin objektin sijaan
Infiniittisen rakenteen objektin sijan itsenäinen määräytyminen
Subjektin laadusta riippuva predikatiivin sija
§ 946 Yleiskatsaus nominatiivin ja partitiivin valintaan
Ekvatiivilause ja jäännöksetön predikatiivi
Muodoltaan vaihtelematon predikatiivi
Partitiivi pronominipredikatiivin sijana
Subjektiton ja asiaintilaa luonnehtiva predikatiivi
Adverbiaalien morfologisia ja syntaktisia ominaisuuksia
Adverbiaali täydennyksenä ja määritteenä
§ 961 Valenssin tai lausetyypin mukaiset adverbiaalit
Lauseessa useampi saman merkitysryhmän adverbiaali
Suhdesääntö ja adverbiaalin tulkinta
§ 966 Suuntaisen adverbiaalin tulkinta: Se meni ~ panin sen ulos
§ 967 Olopaikan adverbaalin tulkinta: Kannan mehua lasissa pihalla
Objektinsijainen määrän adverbiaali eli osma
Essiivisijainen predikatiiviadverbiaali
§ 975 Subjektia luonnehtimassa: istua väsyneenä, toimia sijaisena
§ 976 Abstrakti: Ongelmana on..., Laajemmin tarkasteltuna se...
Adverbiaalien merkitystehtäviä
§ 988 Merkitykset tapa, keino, väline, määrä
Tekijän ilmaiseminen adverbiaalilla
Syy- ja ehtosuhteen adverbiaalit
Lisäykset lauseen ja muun lausuman osina
Rinnasteiset rakenteet ja niiden merkitysvastineet
Adverbiaalilauseet ja niiden merkitysvastineet