Suomen kielessä suurinta osaa foneemeista edustaa kirjoituksessa oma kirjainmerkkinsä. Kirjoitusjärjestelmä on siten melko foneeminmukainen eli fonemaattinen. Pitkää äännettä merkitään kahdella kirjaimella.
Marginaaliselta konsonanttifoneemilta ŋ kuitenkin puuttuu oma kirjainmerkki. Geminaatta-ŋŋ:n kirjoitusasuna on ng (kangas /kaŋŋas/). Vierassanoissa esiintyvää lyhyttä ŋ-foneemia taas voi edustaa kirjoituksessa ng (gangsteri /gaŋsteri/) tai g (magneetti /maŋneetti/). Kun äänne ŋ esiintyy k:n edellä, sen kirjoitusasuna on n (hanki).
Kirjaimia b ja g vastaavassa ääntämyksessä on vaihtelua. Soinnillisen klusiilin sijaan voi ääntyä vastaava puolisoinnillinen tai soinniton klusiili: b ~ ʙ ~ p, g ~ ɢ ~ k. Sama voi koskea vierassanoissa myös d:tä.
Suhu-s:n (š) asema äännejärjestelmässä on vakiintumaton, ja sen samoin kuin sitä vastaavan kirjainparin sh ääntämyksenä voi olla myös s. Monissa sanoissa s:llisyys on jo vakiintunuttakin, esim. sekki ~ šekki, sampoo ~ shampoo, vissy ~ vichy, gulassi ~ gulašši. Kirjain f voi joissain sanoissa ääntyä v:nä: asfaltti ~ asvaltti, fiksu ~ viksu.
Sitaattilainoissa eli mukautumattomissa lainasanoissa tavattavat kirjaimet c, q, x, z, ž, å ja w äännetään yleensä asianomaisen vieraan kielen mukaisina: c s:nä tai k:na, q k:na, x ks:nä, z ts:nä, s:nä tai soinnillisena s:nä, ž soinnillisena š:nä, å o:na ja w w:nä tai v:nä.
Kirjoituksessa ei merkitä automaattisia sandhiääntämyksiä, kuten rajageminaatiota (» § 34), esim. tule tänne [tulet tänne], sinnekään [sinnekkään], tai n:n assimiloitumista, esim. kunpa [kumpa].
Copyright © Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 2008.
Suomen kielen vokaalijärjestelmä
Suomen kielen konsonanttijärjestelmä
§ 3 Konsonantit ja niiden jaottelu
§ 4 Ääntötapa ryhmittelyperusteena
§ 41 Mitä astevaihtelu on? Astevaihtelun tyypit
§ 42 Suora ja käänteinen astevaihtelu
Liitepartikkelit ja syntagmaattiset sulaumat
Yleistä sanaluokista ja lausekerakenteesta
Komparaatioadjektiivit ja ‑adverbit
Post- ja prepositiot eli adpositiot
Lauseen ominaisuudet, lausemaisuus ja lausetyypit
Perussubjekti, e-subjekti ja genetiivisubjekti
Partitiivi ja nominatiivi subjektissa
Subjektin sija ja kvantitatiivinen määräisyys
Genetiivi ja muut subjektin sijat nesessiivirakenteessa
Transitiivisuus ja objektin semantiikka
Partitiivi- ja totaaliobjektin oppositio
§ 930 Yleiskatsaus: milloin partitiivi, milloin muu sija
Nominatiivi, genetiivi ja akkusatiivi totaaliobjektin sijana
Hallitsevan lauseen vaikutus infinitiivin objektin sijaan
Infiniittisen rakenteen objektin sijan itsenäinen määräytyminen
Subjektin laadusta riippuva predikatiivin sija
§ 946 Yleiskatsaus nominatiivin ja partitiivin valintaan
Ekvatiivilause ja jäännöksetön predikatiivi
Muodoltaan vaihtelematon predikatiivi
Partitiivi pronominipredikatiivin sijana
Subjektiton ja asiaintilaa luonnehtiva predikatiivi
Adverbiaalien morfologisia ja syntaktisia ominaisuuksia
Adverbiaali täydennyksenä ja määritteenä
§ 961 Valenssin tai lausetyypin mukaiset adverbiaalit
Lauseessa useampi saman merkitysryhmän adverbiaali
Suhdesääntö ja adverbiaalin tulkinta
§ 966 Suuntaisen adverbiaalin tulkinta: Se meni ~ panin sen ulos
§ 967 Olopaikan adverbaalin tulkinta: Kannan mehua lasissa pihalla
Objektinsijainen määrän adverbiaali eli osma
Essiivisijainen predikatiiviadverbiaali
§ 975 Subjektia luonnehtimassa: istua väsyneenä, toimia sijaisena
§ 976 Abstrakti: Ongelmana on..., Laajemmin tarkasteltuna se...
Adverbiaalien merkitystehtäviä
§ 988 Merkitykset tapa, keino, väline, määrä
Tekijän ilmaiseminen adverbiaalilla
Syy- ja ehtosuhteen adverbiaalit
Lisäykset lauseen ja muun lausuman osina
Rinnasteiset rakenteet ja niiden merkitysvastineet
Adverbiaalilauseet ja niiden merkitysvastineet