Äänteet ja niiden väliset suhteet muodostavat kielen äännejärjestelmän. Äännejärjestelmän abstrakteja äänneyksikköjä kutsutaan foneemeiksi. Foneemit toimivat sanaston ja kieliopillisten morfeemien rakennusaineksina, ja niillä on merkitystä erottava tehtävä. Foneemien yhdistymismahdollisuuksia ja sitä, missä tavu- ja sana-asemissa ne voivat esiintyä, kutsutaan fonotaksiksi (» § 11 – 12, 15 – 33).
Foneemit (ja niiden edustamat konkreettiset äänteet) jaetaan kahteen pääryhmään: vokaaleihin (» § 2) ja konsonantteihin (» § 3 – 6). Konsonantteja äännettäessä huulet tai kieli muodostavat suuväylään sulkeuman tai kapeikon. Vokaaleja äännettäessä suuväylä on avoin.
Huom. Tässä kieliopissa käytetään foneemien ja äänteiden merkintään pääasiassa IPA:n (International Phonetic Association) transkriptiojärjestelmän symboleja, jos tarvittava merkki puuttuu normaaleista kirjainmerkeistä (esimerkiksi ɔ puoliväljän o-äänteen merkkinä). Vakiintunutta suomen ortografiaa noudatetaan silloin kun IPA:n merkki poikkeaa tavallisesta kirjainmerkistä. Tällaisia tapauksia ovat muun muassa ö (IPA: ø) sekä pitkien äänteiden merkintä, esim. kuulla (IPA: kuːlːɑ). Fennistiikassa käytetyn suomalais-ugrilaisen transkriptiojärjestelmän SUT:n mukaisia merkintätapoja esiintyy lähinnä murre-esimerkeissä, mm. osoittamassa äännekestoja sekä konsonantin palataalistumista eli liudentumista.
Kaikista käytetyistä IPA:n ja SUT:n merkeistä on kuvaus merkkien selityksissä.
Fonemaattisessa merkinnässä kielenaines on vinoviivojen sisällä, foneettisessa hakasulkujen, esim. /henki/ = [heŋki]. Sanan vakiintunut kirjoitusasu voi joissain tapauksissa poiketa ääntöasusta ja sen mukaisesta merkinnästä (» § 7 – 8).
Copyright © Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 2008.
Suomen kielen vokaalijärjestelmä
Suomen kielen konsonanttijärjestelmä
§ 3 Konsonantit ja niiden jaottelu
§ 4 Ääntötapa ryhmittelyperusteena
§ 41 Mitä astevaihtelu on? Astevaihtelun tyypit
§ 42 Suora ja käänteinen astevaihtelu
Liitepartikkelit ja syntagmaattiset sulaumat
§ 174 Yleistä substantiivijohdosten tyypeistä
Ominaisuudennimet: kuum-uus, velje-ys
§ 175 Ominaisuus käsitteenä: UUs-sanojen ominaisuuksia
§ 176 Muita UUs-sanojen merkityksiä: heikkous, teollisuus
§ 177 Pitkä vs. lyhyt U: korkeus ja ohuus
§ 178 Mitä U:n edellä: kauneus, alttius, lapsuus, katoavaisuus
Paikkaa ilmaisevia johdostyyppejä ja muotteja
Yksilöä ilmaisevia johdostyyppejä ja muotteja
§ 189 Yksilöä ilmaisevat monentyyppiset johdokset
Muita substantiivien johdostyyppejä ja muotteja
harja-s, neljänne-s, kylj-ys, kerr-os
Affektisia johdostyyppejä ja muotteja
§ 206 Mitä affektisuudella tarkoitetaan sananmuodostuksessa?
pal-ikka, mets-ikkö, lituska, rotisko
Verbikantaiset substantiivijohdokset
Teonnimet ja teon tuloksen nimet
§ 232 Us-sanojen keskeiset tyypit: lakkautus, rynnistys
§ 233 Tyyppi avata : avaus: muodostuksen ja käytön rajoituksia
§ 260 Yleistä adjektiivien johtamisesta
§ 261 Laaja johdostyyppi ja sen alatyypit
§ 262 nen-sanojen sanaluokka ja suhde kantasanaan
lika-inen, teräks-inen, autta-vainen
§ 264 Merkityksenä yleensä kuuluvuus, kantana substantiivi
§ 265 Lisää nen-adjektiivien merkityssuhteista
§ 266 Partisiippiin perustuvat vAinen-sanat
Vierasperäiset: aktiivinen, konventionaalinen
Täydennyksen tai määriteosan saavat: näköinen, paksuinen
§ 269 Epäitsenäisten nen-sanojen tyyppejä
§ 270 Vasaran muotoinen ja muut suhteutusadjektiivien tyypit
§ 284 Pienempiä kuuluvuutta ilmaisevien johdosten tyyppejä
Karitiivijohdokset: hyödy-tön, pala-maton
Muita adjektiivien johdostyyppejä ja muotteja
Järjestysluvut: viide-s, neljä-s-kymmene-s
Partisiipit: otta-va, ote-ttava, otta-nut, ote-ttu, otta-ma(ton)
Komparaatiojohdokset: iso-mpi, iso-in, iso-mm-in, yl-impä-nä
Yleistä sanaluokista ja lausekerakenteesta
Komparaatioadjektiivit ja ‑adverbit
Post- ja prepositiot eli adpositiot
Lauseen ominaisuudet, lausemaisuus ja lausetyypit
Lisäykset lauseen ja muun lausuman osina
Rinnasteiset rakenteet ja niiden merkitysvastineet
Adverbiaalilauseet ja niiden merkitysvastineet