Vokaalisointu eli vokaaliharmonia tarkoittaa vokaalien mukautumista toistensa laatuun saman sanan sisällä. Vokaalisointu on fonotaktinen rajoitus, jonka mukaan yhdessä fonologisessa sanassa voi olla vain joko takavokaaleja a, o, u tai vain etuvokaaleja ä, ö, y. Vokaalit i ja e ovat foneettisesti etuvokaaleja, mutta vokaaliharmonian suhteen neutraaleja ja voivat yhdistyä sekä etu- että takavokaalien kanssa, esim. selkä vrt. velka, kiista ’riita’ vrt. kiistä ’kiellä’. Muita vokaaleja kuin i:tä ja e:tä kutsutaan sointuvokaaleiksi.
Vokaalisointu on sanan sisäistä koheesiota kannatteleva ilmiö. Sanavartalot noudattavat vokaalisointua, ja myös sanavartaloihin liittyvien suffiksien sointuvokaalit määräytyvät niin, että ne sopivat yhteen vartalon vokaaliston kanssa. Vokaalisointu koskee niin taivutus- ja johdinsuffikseja (» § 16) kuin liitepartikkeleitakin.
Vokaalien i ja e erityisluonne johtuu siitä, että niillä ei ole takaista sointuparia eli suppeaa tai puolisuppeaa laveaa takavokaalia (suomen vokaalit » § 2 asetelma 1). i:n ja e:n etisyys näkyy kuitenkin taivutuspäätteissä: päätteen vokaali on etinen, jos sanavartalossa on pelkästään neutraaleja vokaaleja, esim. veljellä, itkevät. Poikkeuksellisia tässä suhteessa ovat sanojen meri ja veri yksikön partitiivimuodot merta, verta (vrt. merellä, veressä).
Kuten muutkaan fonotaktiset rajoitukset, vokaalisointu ei ole poikkeukseton. On koko joukko sellaisia vieras- ja slangisanoja, joissa esiintyy sekä etisiä että takaisia sointuvokaaleja (myös » § 17).
Copyright © Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 2008.
Suomen kielen vokaalijärjestelmä
Suomen kielen konsonanttijärjestelmä
§ 3 Konsonantit ja niiden jaottelu
§ 4 Ääntötapa ryhmittelyperusteena
§ 41 Mitä astevaihtelu on? Astevaihtelun tyypit
§ 42 Suora ja käänteinen astevaihtelu
Liitepartikkelit ja syntagmaattiset sulaumat
Yleistä sanaluokista ja lausekerakenteesta
Komparaatioadjektiivit ja ‑adverbit
Post- ja prepositiot eli adpositiot
Lauseen ominaisuudet, lausemaisuus ja lausetyypit
Perussubjekti, e-subjekti ja genetiivisubjekti
Partitiivi ja nominatiivi subjektissa
Subjektin sija ja kvantitatiivinen määräisyys
Genetiivi ja muut subjektin sijat nesessiivirakenteessa
Transitiivisuus ja objektin semantiikka
Partitiivi- ja totaaliobjektin oppositio
§ 930 Yleiskatsaus: milloin partitiivi, milloin muu sija
Nominatiivi, genetiivi ja akkusatiivi totaaliobjektin sijana
Hallitsevan lauseen vaikutus infinitiivin objektin sijaan
Infiniittisen rakenteen objektin sijan itsenäinen määräytyminen
Subjektin laadusta riippuva predikatiivin sija
§ 946 Yleiskatsaus nominatiivin ja partitiivin valintaan
Ekvatiivilause ja jäännöksetön predikatiivi
Muodoltaan vaihtelematon predikatiivi
Partitiivi pronominipredikatiivin sijana
Subjektiton ja asiaintilaa luonnehtiva predikatiivi
Adverbiaalien morfologisia ja syntaktisia ominaisuuksia
Adverbiaali täydennyksenä ja määritteenä
§ 961 Valenssin tai lausetyypin mukaiset adverbiaalit
Lauseessa useampi saman merkitysryhmän adverbiaali
Suhdesääntö ja adverbiaalin tulkinta
§ 966 Suuntaisen adverbiaalin tulkinta: Se meni ~ panin sen ulos
§ 967 Olopaikan adverbaalin tulkinta: Kannan mehua lasissa pihalla
Objektinsijainen määrän adverbiaali eli osma
Essiivisijainen predikatiiviadverbiaali
§ 975 Subjektia luonnehtimassa: istua väsyneenä, toimia sijaisena
§ 976 Abstrakti: Ongelmana on..., Laajemmin tarkasteltuna se...
Adverbiaalien merkitystehtäviä
§ 988 Merkitykset tapa, keino, väline, määrä
Tekijän ilmaiseminen adverbiaalilla
Syy- ja ehtosuhteen adverbiaalit
Lisäykset lauseen ja muun lausuman osina
Rinnasteiset rakenteet ja niiden merkitysvastineet
Adverbiaalilauseet ja niiden merkitysvastineet