Äänteen pituus on suomessa distinktiivinen, sanojen merkityksiä erottava piirre. Pituusasteita on kaksi: pitkä ja lyhyt.
Kesto on äänteen fysikaalinen ominaisuus. Pitkänä äänne on sekä mittausten että kuulohavainnon perusteella kestoltaan pitempi kuin vastaava lyhyt äänne eli yksinäisäänne. Pitkää eli kaksoiskonsonanttia kutsutaan geminaataksi (» § 27), lyhyttä yksinäiskonsonantiksi. Vokaaleista käytetään nimityksiä pitkä vokaali (» § 18) ja lyhyt vokaali. Pitkää äännettä merkitään kirjoituksessa kahden saman kirjainmerkin jonolla, esim. tt, ää.
Pituusdistinktio koskee lähes kaikkia suomen foneemeja. Konsonanteista tosin v, j, h ja d esiintyvät yleiskielessä vain lyhyenä, mutta murteellinen konsonanttien geminoituminen (» § 29) koskee niitäkin, esim. rahhaa, ajjaa. Lisäksi sekä yleiskielisessä että muussa puhutussa kielessä on sananrajaista konsonanttien pidentymistä, joka koskee periaatteessa kaikkia konsonantteja (» § 34, 38).
Äänteiden ominaiskestot poikkeavat toisistaan. Ominaiskestoltaan pisimpiä ovat soinnittomat klusiilit ja s, lyhimpiä taas d ja likvidat. Suppeat vokaalit ovat ominaiskestoltaan lyhyempiä kuin väljemmät vokaalit.
Lisäksi äänteiden kestoon voivat vaikuttaa sana-asema ja sanan pituus. Esimerkiksi lounaismurteissa ja savolaismurteissa lyhyen ensitavun jälkeisen tavun lyhyt vokaali pitenee, esim. putòsi, sökö̀.
Copyright © Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 2008.
Suomen kielen vokaalijärjestelmä
Suomen kielen konsonanttijärjestelmä
§ 3 Konsonantit ja niiden jaottelu
§ 4 Ääntötapa ryhmittelyperusteena
§ 41 Mitä astevaihtelu on? Astevaihtelun tyypit
§ 42 Suora ja käänteinen astevaihtelu
Liitepartikkelit ja syntagmaattiset sulaumat
Yleistä sanaluokista ja lausekerakenteesta
Komparaatioadjektiivit ja ‑adverbit
Post- ja prepositiot eli adpositiot
Lauseen ominaisuudet, lausemaisuus ja lausetyypit
Perussubjekti, e-subjekti ja genetiivisubjekti
Partitiivi ja nominatiivi subjektissa
Subjektin sija ja kvantitatiivinen määräisyys
Genetiivi ja muut subjektin sijat nesessiivirakenteessa
Transitiivisuus ja objektin semantiikka
Partitiivi- ja totaaliobjektin oppositio
§ 930 Yleiskatsaus: milloin partitiivi, milloin muu sija
Nominatiivi, genetiivi ja akkusatiivi totaaliobjektin sijana
Hallitsevan lauseen vaikutus infinitiivin objektin sijaan
Infiniittisen rakenteen objektin sijan itsenäinen määräytyminen
Subjektin laadusta riippuva predikatiivin sija
§ 946 Yleiskatsaus nominatiivin ja partitiivin valintaan
Ekvatiivilause ja jäännöksetön predikatiivi
Muodoltaan vaihtelematon predikatiivi
Partitiivi pronominipredikatiivin sijana
Subjektiton ja asiaintilaa luonnehtiva predikatiivi
Adverbiaalien morfologisia ja syntaktisia ominaisuuksia
Adverbiaali täydennyksenä ja määritteenä
§ 961 Valenssin tai lausetyypin mukaiset adverbiaalit
Lauseessa useampi saman merkitysryhmän adverbiaali
Suhdesääntö ja adverbiaalin tulkinta
§ 966 Suuntaisen adverbiaalin tulkinta: Se meni ~ panin sen ulos
§ 967 Olopaikan adverbaalin tulkinta: Kannan mehua lasissa pihalla
Objektinsijainen määrän adverbiaali eli osma
Essiivisijainen predikatiiviadverbiaali
§ 975 Subjektia luonnehtimassa: istua väsyneenä, toimia sijaisena
§ 976 Abstrakti: Ongelmana on..., Laajemmin tarkasteltuna se...
Adverbiaalien merkitystehtäviä
§ 988 Merkitykset tapa, keino, väline, määrä
Tekijän ilmaiseminen adverbiaalilla
Syy- ja ehtosuhteen adverbiaalit
Lisäykset lauseen ja muun lausuman osina
Rinnasteiset rakenteet ja niiden merkitysvastineet
Adverbiaalilauseet ja niiden merkitysvastineet