§ 14 Mora ja fonologinen sana

Taustoittava pykälä

Tavun pituus voidaan ilmaista moran käsitteen avulla. Tavun ytimeen kuuluvat vokaalit ja niitä seuraavat konsonantit lasketaan kukin yhden moran arvoiseksi. Pitkä vokaali käsittää kaksi moraa. Tavun alun konsonantit jäävät morien laskennassa huomiotta. Lyhyet tavut ovat yksimoraisia, pitkät tavut kaksi- tai kolmimoraisia.

Nimien Kuortti ja Suorttanen ensi tavu on edellä esitettyä laskutapaa käyttäen nelimorainen, ja sama koskee slangisanoja limpska ja bantsku. Näin pitkiä tavuja ei yleensä kuitenkaan esiinny. Puhutussa kielessä fonologisen sanan pituus voi ylittää vielä tämän, esim. saaŋks ’saanko’.

Fonologinen sana on prosodinen yksikkö, joka on eräissä suhteissa kieliopillista sanaa (sananmuotoa) suppeampi, toisissa suhteissa taas sitä laajempi kokonaisuus. Fonologinen sana noudattaa yleensä vokaalisointua (» § 15), mikä näkyy päätteiden ja liitteiden vokaalistossa (kiittämättömyydessäänkään, tuottamattomuudessaankaan). Sen sijaan yhdyssanat koostuvat useasta fonologisesta sanasta, eikä vokaalisointu rajoita yhdysosien valintaa (esim. hää+ateria). Myös sellaiset kliittistymiselle alttiit elementit kuin persoonapronominit yleensä säilyttävät vokaalin laatunsa, kun ne painottomana kiinnittyvät edeltävään sanaan muodostaen sen kanssa yhden fonologisen sanan: oommä käyny (» § 144). Fonologisten sanojen erikoistapauksia ovat syntagmaattiset sulaumat, jotka koostuvat kahdesta sanavartalosta mutta muodostavat siinä mielessä yhden kokonaisuuden, että vokaalisointu voi vaikuttaa osien ylitse, esim. jolleivät ~ jolleivat (» § 139, 142).

• » Pykälän kirjallisuus
• » Koko luvun kirjallisuus