Morfofonologinen vaihtelu tarkoittaa sitä, että morfeemiin kuuluvalla äännesegmentillä on erilaiset foneemiedustumat eri ympäristöissä. Tällaisella morfeemilla on toisin sanoen erilaisia allomorfeja. Morfofonologista vaihtelua ilmenee niin sanavartaloissa kuin suffikseissakin. Vartalonvaihtelua edustavat esim. tapaukset pilli : pille-issä ja laskin : laskime-n. Suffiksaalista vaihtelua taas on esim. etu- ja takavokaalin vaihtelu taivutustunnuksessa (-ssa ~ -ssä, -vat ~ -vät) tai imperfektin (-i ~ -si) tai illatiivin tunnusten vaihtelu (-Vn ~ -hVn ~ -seen).
Johdinten edellä sanavartalossa esiintyy jonkin verran enemmän morfofonologista vaihtelua kuin taivutustunnusten edellä (» § 159): johtimen aiheuttamat vartalonloppuiset vokaalimuutokset voivat koskea muitakin kuin vokaaleja a, ä, e ja i, ja vartalonmuutoksia aiheuttavissa johtimissa on muitakin kuin i-vokaalilla alkavia. Yleisesti ottaen johtimet aiheuttavat vartalovokaalin vaihtelua epäsäännöllisemmin kuin taivutustunnukset.
Tässä luvussa käsitellään sanavartalon fonologista vaihtelua sanan taivutusmuodoissa. Mukana ovat vaihteluista keskeisimmät: astevaihtelu (» § 41 – 44) sekä vartalonloppuinen vokaalivaihtelu taivutustunnusten edellä (» § 45 – 52).
Huom. Lisäksi esiintyy vaihtelua t ~ s sanavartalon viimeisen tavun alussa niin verbeissä (» § 72, 113 – 114) kuin nomineissakin (» § 66): kiitä- : kiiti ~ kiisi, punerta- : punersi, hypät- : hyppäsi; vesi : vete-, neljänte- : neljänsi-. Muita taivutuksen konsonanttivaihteluita ovat esim. s ~ ks (varis : varikse- » § 66), m ~ n (lumi : lun-, mauton : mauttoma- » § 66, 87), s ~ t ~ d ~ ks (lapsuus : lapsuute- : lapsuude- : lapsuuks(i)- » § 66, 177), ts ~ t (merkitse- : merkit- » § 332).
Copyright © Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 2008.
Suomen kielen vokaalijärjestelmä
Suomen kielen konsonanttijärjestelmä
§ 3 Konsonantit ja niiden jaottelu
§ 4 Ääntötapa ryhmittelyperusteena
§ 41 Mitä astevaihtelu on? Astevaihtelun tyypit
§ 42 Suora ja käänteinen astevaihtelu
Liitepartikkelit ja syntagmaattiset sulaumat
Yleistä sanaluokista ja lausekerakenteesta
Komparaatioadjektiivit ja ‑adverbit
Post- ja prepositiot eli adpositiot
Lauseen ominaisuudet, lausemaisuus ja lausetyypit
Perussubjekti, e-subjekti ja genetiivisubjekti
Partitiivi ja nominatiivi subjektissa
Subjektin sija ja kvantitatiivinen määräisyys
Genetiivi ja muut subjektin sijat nesessiivirakenteessa
Transitiivisuus ja objektin semantiikka
Partitiivi- ja totaaliobjektin oppositio
§ 930 Yleiskatsaus: milloin partitiivi, milloin muu sija
Nominatiivi, genetiivi ja akkusatiivi totaaliobjektin sijana
Hallitsevan lauseen vaikutus infinitiivin objektin sijaan
Infiniittisen rakenteen objektin sijan itsenäinen määräytyminen
Subjektin laadusta riippuva predikatiivin sija
§ 946 Yleiskatsaus nominatiivin ja partitiivin valintaan
Ekvatiivilause ja jäännöksetön predikatiivi
Muodoltaan vaihtelematon predikatiivi
Partitiivi pronominipredikatiivin sijana
Subjektiton ja asiaintilaa luonnehtiva predikatiivi
Adverbiaalien morfologisia ja syntaktisia ominaisuuksia
Adverbiaali täydennyksenä ja määritteenä
§ 961 Valenssin tai lausetyypin mukaiset adverbiaalit
Lauseessa useampi saman merkitysryhmän adverbiaali
Suhdesääntö ja adverbiaalin tulkinta
§ 966 Suuntaisen adverbiaalin tulkinta: Se meni ~ panin sen ulos
§ 967 Olopaikan adverbaalin tulkinta: Kannan mehua lasissa pihalla
Objektinsijainen määrän adverbiaali eli osma
Essiivisijainen predikatiiviadverbiaali
§ 975 Subjektia luonnehtimassa: istua väsyneenä, toimia sijaisena
§ 976 Abstrakti: Ongelmana on..., Laajemmin tarkasteltuna se...
Adverbiaalien merkitystehtäviä
§ 988 Merkitykset tapa, keino, väline, määrä
Tekijän ilmaiseminen adverbiaalilla
Syy- ja ehtosuhteen adverbiaalit
Lisäykset lauseen ja muun lausuman osina
Rinnasteiset rakenteet ja niiden merkitysvastineet
Adverbiaalilauseet ja niiden merkitysvastineet
Edellinen pykälä