Adverbiaalit eroavat lauseen subjektista, objektista ja predikatiivista ennen muuta siinä, että lausetta kohden voi olla useita keskenään rinnastamattomia adverbiaaleja. Lauseessa voi olla esim. useita lauseen määritteinä toimivia paikan tai ajan adverbiaaleja (» § 964), paikan ja tavan adverbiaali, tavan ja syyn adverbiaali jne. Seuraavissa esimerkeissä adverbiaalit on merkitty hakasulkeisiin.
Verbin täydennyksenä olevat adverbiaalit ovat kuitenkin objektin kaltaisia siinä, että niitä ei voi olla lauseessa kuin yksi saman kategorian adverbiaali kerrallaan: *Puhuin asiasta hänestä. Paikan adverbiaaleja tosin voi olla kaksikin, mutta tällöin ne eivät kumpikin erikseen suhteudu verbiin, vaan toinen täsmentää toista, esim. Hän asuu Oulussa Kirkkokadulla (» § 964).
Toisin kuin objektin sija, adverbiaalin sija ei vaihtele sen mukaan, onko lause myönteinen vai kielteinen tai aktiivi- vai passiivimuotoinen: Junassa huusin ~ en huutanut ~ huudetaan puhelimeen. Adverbiaalin ja objektin leikkauspisteessä ovat objektinsijaiset määrän adverbiaalit eli osmat, joilla on sijanvaihtelua: Luin tunnin ~ En odota enää hetkeäkään (» § 972 – 973). Subjektimaisia piirteitä on eräisiin lausetyyppeihin kuuluvilla lauseenalkuisilla adverbiaaleilla kuten Hänestä tuli kuuluisa; Minulla on paljon kirjoja (» § 866).
Adverbiaalit sijoittuvat lauseessa vapaammin kuin subjekti, objekti ja predikatiivi, jos kohta rajoituksiakin on. Esimerkiksi päälauseissa ajan, paikan tai tavan adverbiaalit esiintyvät lähinnä subjektin edellä tai verbin jäljessä (a), mutta kommentit ja konnektiivit myös subjektin ja verbin välissä (b). Sivulauseiden sanajärjestys on tässä suhteessa vapaampi (c).
Edellinen pykälä