Huom. Alkuperän puolesta oma ryhmänsä ovat vartaloainekseltaan vierasperäiset ikko-loppuiset ihmisen nimitykset, esim. akateemikko, kriitikko, mekaanikko, muusikko, poliitikko, romantikko. Sanat ovat latinalais- tai kreikkalaislähtöisiä, tulleet suomeen yleensä ruotsin kautta ja asettuneet (i)kkO-loppuiseen muottiin. Sananlopun k-aines esiintyy sanojen ruotsalaisvastineissakin, esim. kritiker, musiker. (» § 152.) Tyyppi on karttuva; uusia (i)kkO-sanoja voi syntyä vierassanasta myös ilman vieraskielisen yksilönnimen mallia, esim. nostalgikko (← nostalgia), karismaatikko (skt), mozartikko (L), paradoksikko (K). (i)kkO-sanoilla on tyypillisesti korrelaattinaan inen-loppuinen adjektiivi (» § 267) sekä iikka- tai muunloppuinen substantiivi, esim. koomikko – koominen – komiikka, fanaatikko – fanaattinen – fanatismi. Korrelaattien vartaloissa on äänteiden pituusvaihtelua (» § 18 huom., 28 huom., 152).