Sanan alkuun liittyvät kieltoprefiksit muuntavat sanan merkitykseltään vastakkaiseksi tai muuten negatiiviseksi. Prefiksejä ovat epä- ja ei- sekä vierasperäiset dis‑, anti‑, pseudo‑, de‑, a-, in- ja non- (» § 172).
Epä- on alkuaan kieltoverbin partisiippimuoto; se kohdistaa kiellon yksittäiseen sanaan ilmaisten yleensä sen kontraarista vastakohtaa. Epä-alkuiset sanat ovat useimmiten adjektiiveja. Epä-alkuisen adjektiivin sisältävä lause vastaa merkitykseltään kieltoverbillistä ilmausta, jossa on epä-alkuisen sanan edusosa.
Epä- liittyy – periaatteessa produktiivisesti – abstraktia ominaisuutta ilmaiseviin adjektiiveihin, esim. epämiellyttävä, epäkiitollinen, epäolennainen, sekä vierasperäisiin adjektiiveihin, esim. epäeettinen, epämoraalinen, epäsosiaalinen. Se ei liity sellaisiin adjektiiveihin, joilla on kontraarinen vastine, esim. hyvä : paha, suuri : pieni, kaunis : ruma. Sellaisia epä-sanoja ei siis ole kuin *epäsuuri, *epäpieni, *epäpaha, *epäkaunis. Toisaalta kaikkien epä-alkuisten adjektiivien myönteisenä vastineena ei ole niiden edusosa. Esimerkiksi semanttisesti läpinäkyvillä adjektiiveilla epävarma ’ei varma’ ja epäselvä ’ei selvä’ on myönteiset vastineet varma ja selvä, mutta adjektiiveilla epäluuloinen ja epätoivoinen ei ole vastineita *luuloinen ja *toivoinen.
Osalla epä-alkuisista adjektiiveista on tOn-johtiminen vastine; monet tällaisista pareista ovat keskenään lähimerkityksisiä, eivät kuitenkaan kaikki:
On myös epä-alkuisia substantiiveja, esim. epäjärjestys, epäluottamus, epäonni, epäusko; tilapäisemmätkin ovat mahdollisia: epäjoulu, epäjääkiekko. Monet substantiivit ovat leksikaalistumia, jotka eivät ole merkitykseltään edusosan kieltäviä, esim. epäkohta (ei tarkoita ’ei-paikkaa’), epäsikiö, epäsuhta.
Epä-alkuisissa sanoissa on lisäksi adverbeja ja joitakin verbejä, esim. epätarkasti, epäedukseen, epäkunnossa; epäonnistua.
Edellinen pykälä