Johdokset, joissa ttA-johdinta edeltää johdoksen kantavartaloon kuulumaton tU-aines (tutki-tutta-a, mieti-tyttä-ä), ovat teettojohdoksia (» § 313) tai tunnekausatiiveja (» § 316). Johdin ‑tUttA- liittyy verbin (heikkoon) vokaalivartaloon. Kantoina ovat yleisimpiä kaksitavuiset i-vartalot. Muista kaksitavuisista lyhyeen vokaaliin päättyvistä vartaloista tUttA-johdosten muodostus on satunnaisempaa, joskin periaatteessa mahdollista, samoin monitavuisista (O)i-vartaloista. (» § 318 asetelma 77.) Satunnaisesti johdin ‑tUttA- voi liittyä nominiinkin (karki-tutta-a). Kaikkiaan tUttA-johdoksia on niukalti: sanakirjalekseemejä alle kymmenen, joskin käytöstä todettuja johdoksia (satunnaisia) selvästi enemmän.
Johdin ‑tUttA- on morfologisesti pleonastinen yhdysjohdin. Periaatteessa pelkkä ttA-johdinkin riittäisi muuttamisjohdoksen muodostukseen näistä kantavartaloista, mutta johdinaineksen kompleksisuus on merkki johdosten erityiskäytöstä teettojohdoksina ja tunnekausatiiveina. Osassa i-vartalokantaisia tapauksia pleonastinen tUttA-johdos on jokseenkin yksinomainen, esim. hankituttaa, laadituttaa, tutkituttaa, vihityttää (vrt. ?hankittaa, ?laadittaa, ?tutkittaa, ?vihittää).
Yksitavuisiin verbivartaloihin kiinnittyy teettojohdoksia tai tunnekausatiiveja tuottava yhdysjohdin ‑tAttA-, esim. lyö-tättä-ä, tee-tättä-ä. Näissä johtimen pleonastisuutta motivoi myös pyrkimys ttA-johdoksen vartalon kolmitavuisuuteen (vrt. lyö-ttä-ä, tee-ttä-ä).
Huom. Sellaisissa tUttA-johdosten hahmoisissa teettoverbeissä kuin korot-utta-a, lopet-utta-a, tarkist-utta-a on johtimena -UttA- ja kantana CtA-vartaloinen verbi (< korottaa jne.). Toisaalta sellaiset tässä tUttA-johtimisiksi katsotut verbit kuin haetuttaa tai tutkituttaa voitaisiin myös selittää johdetuiksi ttA-verbeistä haettaa ja ?tutkittaa johtimella -UttA-, mutta tässä kieliopissa niiden johtimeksi katsotaan merkitysperustein yhdysjohdin ‑tUttA-. Samoin nominivartalolle rakentuvat verbit tyyppiä hidastuttaa, sairastuttaa analysoidaan tässä kieliopissa U-verbikantaisiksi ttA-johdoksiksi (hidastu-tta-a < hidastua) – jotkin mahdollisesti myös A-vartaloisesta verbistä johdetuiksi UttA-johdoksiksi (hidast-utta-a < hidastaa) – eikä toisella periaatteessa mahdollisella tavalla nominikantaisiksi tUttA-johdoksiksi (hidas-tutta-a < hidas). itse-vartaloisista verbeistä johdetut tUttA-vartaloiset teettojohdokset voidaan hahmottaa joko UttA- (punni-t-utta-a) tai tUttA-johtimisiksi (punni-tutta-a).
Edellinen pykälä