Vartaloltaan (i)ttU-, (i)stU-, ntU-, rtU-, ltU- ja htU-loppuiset monitavuiset verbit ovat yleensä tulkittavissa vastaavan CtA-vartaloisen verbin U-johdoksiksi, esim. keskitt-y-ä (< keskittää), alist-u-a (< alistaa), vaarant-u-a (< vaarantaa), seisaht-u-a (< seisahtaa). Tällaisia (i)stU-vartaloisia verbejä on nelisensataa sanakirjalekseemiä ja (i)ttU-vartaloisia parisataa, muunvartaloisia selvästi vähemmän. Usein kantaverbin takana on vielä nomini, joka voi olla U-verbin merkityksen kannalta kantaverbiä tärkeämpikin, esim. myk-ist-y-ä ’tulla mykäksi’ (< mykistää < mykkä), vahv-ist-u-a ’tulla vahv(emm)aksi’, haaro-itt-u-a ’tulla haaraiseksi’ (< haaroittaa < haara), lume-tt-u-a ’tulla lumeen’. Tällaisissa voidaan kokonaisuus -istU-, -ittU- hahmottaa myös jakamattomaksi johdinainekseksi, joka liittyy nominikantaan. Toisaalta on samanhahmoisia verbejä, joissa nominin konsonanttivartaloon liittyy johdin -tU-, esim. hapan-tu-a (< hapan), osallis-tu-a (< osallinen) (» § 341).
Johdinyhtymät ‑(i)stU-, ‑(i)ttU- ja ‑htU- esiintyvät selvimmin jakamattomina johtimina tapauksissa, joissa CtU-johdoksella ei ole A-vartaloista vastinetta, esim. hermo-stu-a (*hermostaa), vilu-stu-a (*vilustaa), tai se on periaatteessa mahdollinen, mutta käytännössä esiintymätön, esim. pilv-isty-ä (?pilvistää), ruoho-ttu-a (?ruohottaa). Samanlaisia ovat muutamat ltU- ja rtU-vartaloiset verbit: häkeltyä (*häkeltää), pökertyä, takertua, tuupertua. Kantaverbin kokonaan puuttuessa CtU-verbin kausatiivivastineena on sen ttA-johdos (» § 320), esim. hermostu-tta-a, vilustu-tta-a, homehdu-tta-a, pökerry-ttä-ä.
Johtimet ‑(i)stU- ja ‑(i)ttU- liittyvät samanlaisiin (heikkoasteisiin) vartaloihin kuin A-loppuiset vastineensa -(i)stA- (» § 326 – 327) ja -(i)ttA- (» § 321). (i)stU-verbeistä (a) monet ovat inkoatiivisia tunneverbejä ja ilmaisevat kantanomininsa tarkoittamaan mentaaliseen tilaan tulemista. (i)ttU-verbit (b) ovat lähes poikkeuksetta substantiivikantaisia.
Johtimeksi hahmottuu joissain verbeissä ‑AstU- tai ‑UstU- (hengästyä, kompastua, riemastua, viivästyä; ikävystyä). Kantasanattomia ovat esim. kilpistyä, närkästyä, pillastua ja tyrmistyä.
Esimerkkejä (i)stU- ja (i)ttU-tyyppien uudismuodostuksesta on ryhmässä (c). Nämä verbit ovat yleensä substantiivikantaisia.
(i)stU-johtimen is-aines assosioituu (i)nen-nominien taivutusvartaloon, mutta luetaan tässä siis verbinjohtimeen, esim. seutu‑istu-a (ei: < seutuinen), arvopaper=i=stu-a (ei: < arvopaperinen). Kantavartalo on tosin vahva-asteinen, esim. seutuistua, tyttöistyä, verkkoistua (sl), mikä on (i)nen-nominien kantavartalon mukainen piirre (» § 263) ja vastoin (i)stU- ja (i)stA-johdosten yleisiä muodostusehtoja. Uutta CtU-johdosta vastaava CtA-verbi on myös mahdollinen, mutta yleensä harvakäyttöinen, satunnainen tai teoreettinen: huurustaa, tietokoneistaa, lännettää.
ehtU- tai AhtU-vartaloisia verbejä on parikymmentä sanakirjalekseemiä:
Läpinäkymättömämpiä ovat esim. läkähtyä, pakahtua, perehtyä, pysähtyä, tapahtua ja tyrehtyä. Sellaiset kuin hairahtua tai seisahtua ovat jokseenkin synonyymisia vastaavan AhtA-momentaaniverbin kanssa (~ hairahtaa, seisahtaa » § 369).
Edellinen pykälä