tA-johtimisia verbejä on n. 300 nominikantaista ja vajaat 150 verbikantaista sanakirjalekseemiä. Tyyppi on karttuva ja sen johdokset yleensä semanttisesti kausatiivisia tai ainakin transitiivisia. Merkitykseltään tyypillisten muuttamisjohdosten (» § 317 asetelma 76) lisäksi tA-verbeissä on intransitiivisia, esim. essentiaalisia muodosteita: jänistää, sairastaa, vihertää, askeltaa, kokoustaa.
Johdin ‑tA- liittyy konsonanttivartaloon, joka on kaksitavuinen (kaunis-ta-a, nivel-tä-ä; karis-ta-a, suuren-ta-a), harvemmin yksitavuinen (täyt-tä-ä, pääs-tä-ä) (» § 318 asetelma 77). Poikkeuksen kannan konsonanttivartaloisuuteen tekevät jotkin yksitavukantaiset tapaukset (jää-tä-ä, sää-tä-ä).
Nominikantaisten tA-johdosten yksi keskeinen kantasanaryhmä ovat inen-adjektiivit, joista syntyy runsaasti myös uudismuodosteita, esim. kaavamaistaa, kerronnallistaa, kurinalaistaa, myöhäistää (sl). Muutamassa tapauksessa kolmitavuinen A-loppuinen adjektiivi esiintyy tA-johtimen edellä kaksitavuisena konsonanttivartalona (kihar-ta-a, madal-ta-a; vrt. kihara, matala), vaikka tämän adjektiivin taivutusmuodoissa ei esiinnykään konsonanttivartaloa.
Verbikantaisten tA-johdosten suurin kantasanaryhmä ovat ne-vartaloiset verbit, esim. alentaa (< alene-), heikentää (< heikkene-). Tällaisissa ntA-verbeissä kanta-adjektiivi on niin läpinäkyvä, että verbin voi ajatella motivoituvan myös suoraan siitä eikä välttämättä ne-verbin kautta, esim. heikentää ’tehdä heiko(mma)ksi’ (~ ’aiheuttaa että heikkenee’). tA-johdoksia voi muodostaa myös ise-verbeistä (kilistää < kilise-), mutta ei yleensä Aise- tai le-verbeistä (*vetäis-tä-ä, *ajatel-ta-a; huom. kuitenkin le-kantaiset kirvel-tä-ä, palel-ta-a). ise-kantainen tA-johdos voi olla myös intransitiivisessa käytössä, esim. auto huristaa tiellä (» § 476).
Huom. 1. Jotkin tA-johdokset ovat samanhahmoisia muunlaisten vartaloltaan tA-loppuisten johdosten kanssa. Erona on tällöin kannan ja johtimen rajakohdan sijainti, esim. varas-ta-a vrt. koro-sta-a; saalis-ta-a vrt. haal-ista-a; jäsen-tä-ä vrt. täyde-ntä-ä.
Huom. 2. Kaksitavuisten tA-vartaloisten verbien mieltäminen johdokseksi on usein vähemmän selvää kuin kolmitavuisten: kaksitavuiset ovat keskimäärin leksikaalistuneempia. Historiallisesti tA-johdoksiksi katsottavia, mutta nykykielessä rakenteeltaan jakamattomia ovat esim. verbit hiertää, huurtaa, kattaa (< kansi), kieltää, kiertää, kiiltää, kuultaa, liittää (< liki-), siirtää, suotaa, syytää, uurtaa, vaihtaa, vuotaa. Varsin läpinäkymättömiä ovat myös esim. huoltaa (< huoli), kaartaa, piirtää, saartaa ja säätää (< sää ’järjestys’). Johdokseksi tyystin osoittamattomia tA-vartaloisia verbejä ovat esim. antaa, estää, hiihtää, huutaa, joutaa, kantaa, kääntää, noutaa, pyytää, raataa, sataa, sietää, soutaa, väistää.
Huom. 3. Johtimennimitykseen ”TA” on voitu lukea paitsi tA-johdokset myös supistumaverbit (esim. Kytömäki 1977; 1992). Tässä kieliopissa tA-johtimiset verbit ja supistumaverbit katsotaan kuitenkin eri morfologisiksi tyypeiksi.
Edellinen pykälä