Verbiä voi määriteosassa edustaa mA- tai in-päätteinen muoto. mA-määriteosien (a) kantaverbeinä on yksi- ja kaksitavuisia vartaloita (paitsi ei A-vartaloita) ja jokunen kolmitavuinen U-vartalo. in-määriteosien (b) kantana on kaksitavuisia vartaloita. Edusosana on yleensä ei-verbikantainen substantiivi, joskus adjektiivikin. mA-tyyppi on karttuva; sen sijaan uusia in-määriteosia ei synny. mA-loppuisia yhdysosamuotoja esiintyy sanakirja-aineistossa n. 60, in-loppuisia parikymmentä. Joissain sanoissa mA- ja in-määriteosa vaihtelevatkin, esim. asuma- ~ asuinalue.
Osa mA- ja in-yhdysosamuodoista esiintyy vain määriteosana, kuten sanoissa ampumahiihto, puimakone, asuinrakennus, synnyinmaa, mutta osa myös itsenäisenä substantiivilekseeminä, joskin eri merkityksessä, esim. liukumapinta, puremahaava, elinkeino, keitinliemi, vrt. substantiivit liukuma, purema (» § 245), elin, keitin (» § 256).
Lisäksi yhdyssanan määriteosana esiintyy sellaisenaan joitakin kaksitavuisia U-loppuisia verbivartaloita ja muutama O- ja i-vartalokin:
Osaa U-vartaloista vastaa sama-asuinen substantiivilekseemi, esim. hehku, liuku, synty, tihku (» § 250).
mA- ja in-määriteosat edustavat läpinäkyvästi kantaverbiään, ts. ovat merkitykseltään verbaalisia, ja niitä vastaa määriteosana usein minen-johdoksen mis-loppuinen vartalo tai muu leksikaalistumaton teonnimijohdos tai U-verbivartalo sillään.
Teonnimijohdos voi määriteosana saada oman määriteosan, esim. kunnonkohentamistapa, jälleenvalintahaave, mutta mA- tai in-määriteosa ei (poikkeus: perunankuorimaveitsi).
Edellinen pykälä