(i)nen-johdosten paradigmamuodoissa vaihtelevat johtimen allomorfit ‑(i)nen (yksikön nominatiivissa), ‑(i)se- ja ‑(i)s- (muissa sijoissa). Yhdyssanan määriteosana (i)nen-nominit esiintyvät nominatiivimuodon sijaan s-loppuisena konsonanttivartalona, esim. esiintymiskokemus, hyttysverkko (» § 417).
Johdinainesta ‑nen : ‑se- edeltää usein johtimen osaksi luettava i-aines. Kun kantana on muu kaksitavuinen vartalo kuin e- tai i-loppuinen, toimii kirjoitetussa kielessä adjektiivinjohtimena i:llinen ja substantiivinjohtimena i:tön variantti, esim. kalainen ’kalaisa’ – kalanen ’pieni kala’, huokoinen – huokonen, lautainen – lautanen, pitkäjyväinen – jyvänen. Tätä eroa ei ole e- ja i-vartalokantaisissa muodosteissa: esim. sana tuohinen on sekä substantiivi että adjektiivi. Puhutussa kielessä i puuttuu yleensä myös adjektiiveista, esim. ilonen, punanen, viimenen. Toisaalta kun kantavartalo on yksi- tai kolmitavuinen, johdin esiintyy i:llisenä myös substantiiveissa niin kirjoitetussa kuin puhutussakin kielessä, esim. oravainen, ystäväiseni.
Johdin -inen kiinnittyy vahvaan vokaalivartaloon. Kantavartaloltaan heikkoasteisia ovat vain jotkin leksikaalistumat kuten hevonen (< hepo) ja iäinen (< ikä). Vartalon lyhyt loppu-A, ‑O ja ‑U säilyvät johtimen edellä (etelä-inen, varjo-inen, ryppy-inen). Vartalonloppuinen i sulautuu johtimen i-alkuun (silkk-inen). Vartalon loppu-e yleensä väistyy (mieh-inen, teräks-inen), mutta kaksitavuisissa kannoissa joskus säilyykin (viere-inen). Pitkä vokaaliaines lyhenee lopustaan (pu-inen < puu, tä-inen < täi, make-inen < makea, ohdakke-inen), väljenevästä diftongista kantavartaloon jää sen jälkikomponentti (so-inen < suo). (i)nen-adjektiivi voi olla johdettu myös adverbista: tällöin kantavartalosta puuttuu adverbinpääte tai osa siitä, esim. eil-inen (← eile-n), os-itta-inen (← os-ittain), edestaka-inen (← edestaka-isin), perinpohja-inen (← perin pohj-in) (» § 372 huom.).
Huom. Kun kantana on si : te‑loppuinen sana, (i)nen-johdoksissa esiintyy konsonanttivaihtelua t ~ s, esim. totinen, uutinen, pitkäkyntinen, mutta hirsinen. Saman sanan varianteista on t:llinen yleensä vallitseva, esim. vetinen ~ harv. vesinen (k), ‑vuotinen ~ vuorovuosinen (a). (U)Us : (U)Ute-johtiminen ominaisuudennimi edustuu (i)nen-johdoksen kantana monikkovartaloisena, esim. kaksinopeuksinen (*‑nopeutinen).
Edellinen pykälä