Selvin osoitus siitä, että jokin lauseenjäsen on verbin täydennys eli kuuluu sen valenssiin, on sen pakollisuus. Sellainen ehdoton pakollisuus, että täydennys saisi aina kyseisen verbin yhteydessä ilmiasun, on kuitenkin harvinaista. Pakollisuus on pikemminkin semanttista: verbin merkityksen tarkastelu edellyttää täydennysten huomioon ottamista ja täydennykset ovat siten olennainen osa verbin merkitystä. Esimerkiksi rakastaa tarkoittaa jonkun suhtautumista johonkuhun ja kertoa sitä, että joku välittää jonkin tiedon jollekulle. Vaikka täydennystä ei pantaisi ilmi, se tulkitaan implisiittisesti mukana olevaksi. (Esim. substantiivin määrite voi olla pragmaattisista syistä pakollinen; » § 566.)
Subjekti voi jäädä vaille ilmiasua monista syistä (» § 913 – 914). Muiden täydennysten pakollisuus muodostaa jatkumon, jolla voi erottaa kolme astetta. Tiukin pakollisuus on ominaista sellaisille lähinnä suhdetta ilmaiseville verbeille kuin aiheuttaa, aiheutua, edellyttää, johtua, koostua, liittyä, liittää, sijaita, sisältää. Nämä ovat mahdollisia ilman täydennystä vain ellipsissä, missä täydennys jätetään toistamatta (a).
Toista astetta edustavat tapaukset, joissa täydennys voi jäädä ilmaisematta myös silloin, kun sen tarkoite on tilanteessa ilmeinen (b) tai tarkoitteen tyyppi on verbin merkityksen perusteella ennustettava ja sen identiteetti on sivuasia (c).
Lähimpänä määritteitä ovat sellaiset täydennykset, jotka pannaan ilmi vain jos tarkoite halutaan erityisesti spesifioida. Esimerkiksi ostaa- ja myydä-verbien tarkoittamaan tapahtumaan kuuluvat myyjä, ostaja, vaihdettava tavara ja siitä maksettu rahasumma, mutta tavallisesti niistä kielennetään lauseessa vain osa (d).
Edellinen pykälä