Ääntöasultaan dialogipartikkelit vaihtelevat paljon. Prosodisten vaihtoehtojen mahdollisuus on dialogipartikkeleiden olennainen piirre. Lisäksi partikkelit joo ja niin voidaan ääntää sisään hengittäen: hjoo, hjuu, hnii. Ilmauksen kesto vaihtelee pitkästä ylipitkään (joo vs. joo:) ja kaksitavuiseen (joo-o). Pidennyksen tuottama merkitysero on kuvattavissa tapauskohtaisesti. Toinen tärkeä ominaisuus on partikkelin sävelkulku. Jos vastaanottaja käyttää partikkelia joo tai niin sävelkulultaan tasaisesti äännettyinä, äänessäolija ymmärtää sen merkiksi siitä, että hän voi tai hänen tulisi vielä jatkaa puhetta. Samat dialogipartikkelit laskevasti äännettyinä ilmaisevat tätä selvemmin, että vastaanottaja on tunnistanut kuulemansa kokonaisuudeksi.
Esimerkissä (a) puhuja P:n vuoronalkuinen venytetty nii::: ennakoi vuorossa esiin tulevaa erimielisyyttä. Esimerkin (b) potilaan vuorossa on nollapersoona: potilas ei mainitse suoraan, ketä rahahuolet painavat. Tällainen nollan sisältävä ilmaus kutsuu vastaanottajan tunnistamaan kuvatun asiaintilan. Tämän lääkäri tekeekin omassa vuorossaan, jonka muodostaa pidentynyt nii. (Vokaalin pidennystä merkitään kaksoispistein.)
| K: | Se oli niin kauheen kiva se teiän [asunto] (.) tai se missä te vieläkin nyt ootte. |
| P: | Nii::: no onhan se mut luopumisen kyky on luovuuden kyky. (p) |
| Potilas: | Mut se on ainoa että ne rahahuolet painavat vähän. |
| Lääkäri: | Nii::. (p) |
Kaksitavuinen dialogipartikkeli voi saada useita erilaisia prosodisia ilmiasuja. Esimerkiksi uutisen vastaanottamista osoittavassa partikkelissa aha(a) painotus voi olla jommallakummalla tavulla, ja jälkimmäinen tavu voi olla lyhyt tai pitkä:
| T: | Joo. ↑Me muuten siirrytään nytte tota sunnuntaina tuonne Maran |
| vanhempien luokse, | |
| S: | Ahaa. |
| T: | Et me ei sit olla enää täällä, me ollaan siel sit kaks viikkoo, |
| S: | Joo:. |
| T: | Ja sitte sen jälkeen me mennään ilmeisesti tonne Riston ja Leenan |
| kämppään, | [kahdeks vii | ]koks ku ne lähtee telttailee. | |
| S: | [Ahah, | ] (p) |
Huom. Sekä dialogipartikkelit että interjektiot ovat responsiivisia, jälkimmäiset yleensä reaktioita ei-kielellisiin ilmiöihin kuten kömmähdykseen, itsensä loukkaamiseen tai äkilliseen ääneen (» § 856). Dialogipartikkelit edellyttävät puhekumppanin aiempaa vuoroa tai muuta tekoa, mutta viittaavat myös eteenpäin: ne ohjaavat tämän tulevaa kielellistä toimintaa. Ne eivät myöskään muodosta interjektion tavoin sentyyppisiä lausekkeenkaltaisia ilmauksia kuin voi kauheeta.
Edellinen pykälä