Varsinkin lauseiden, mutta joskus myös suppeampien yksiköiden välisiä semanttisia suhteita osoitetaan paitsi konjunktioilla myös konnektiiveilla eli konnektiivisilla partikkeleilla, adverbeilla sekä post- ja prepositioilla:
Huomattava osa konnektiiveista on partikkeleita. Konnektiiveina käytettäviä ilmauksia on koottu asetelmaan 133. Niiden merkityksiä ja käyttöjä käsitellään luvuissa Rinnastus (» § 1091 – 1110) sekä Adverbiaalilauseet (» § 1121 – 1143).
| edes, ensin, ‑hAn, joka tapauksessa, jopa, ‑kin, kuitenkin, kumminkin, kyllä(kin), lisäksi, lopulta, muuten, muutoin, myös, niin, niin ikään, niinpä, nimittäin, näet, näin (ollen), paitsi – (myös), pikemmin(kin), puhumattakaan, puolestaan, päinvastoin, samoin, samaten, sen sijaan, sentään, siis, siksi, silloin, silti, siten, sitä vastoin, sitten, sittenkin, taas, toisaalta, toisin sanoen, toki, vain, vielä(pä), vihdoin, yhtä kaikki | (sen) aikaan, (siitä) alkaen, (sen) ansiosta, (sitä) ennen, (siitä) huolimatta, (sen) johdosta, jälkeen, kanssa, lisäksi, (sitä) lukuun ottamatta, (siitä) lähtien, (siihen) nähden, (sen) ohella, paitsi (sitä), (sen) päälle, seurauksena, takia, tähden, (sitä) varten, (siihen) verrattuna, (sen) vuoksi |
Konjunktion ja konnektiivin ero on syntaktinen: konjunktiot esiintyvät toisen kytkettävän edellä ja muodostavat selvärajaisen umpiluokan, kun taas konnektiivien luokka on avoin eikä niillä ole lauseessa yhtä kiinteää sijaintipaikkaa. Lisäksi konnektiivit kytkevät toisiinsa lausetta laajempiakin tekstikokonaisuuksia. Tehtävien ero näkyy myös siinä, että verbin lausetäydennykset ovat tyypillisesti konjunktiollisia että-lauseita (» § 471), eivät konnektiivilauseita. Lisäksi tiettyjä lauseiden välisiä merkityssuhteita – konditionaalista, finaalista ja disjunktiivista suhdetta – osoitetaan lähinnä konjunktioilla, ei konnektiiveilla.
Edellinen pykälä