kkA- (a) ja kkO-loppuisten (b) nominien monikkovartalo on O:llinen. Monikon genetiivissä ja partitiivissa taivutusvartalo on joko heikkoasteinen ja päätteenä on ‑den, ‑tA (klassikoiden, klassikoita), tai vartalo on vahva-asteinen ja pääte on ‑en, ‑A (klassikkojen, klassikkoja). Kolmitavuisissa sanoissa heikkoasteinen variantti on vallitseva, kkA-loppuisissa lähes yksinomaisesti. Sen sijaan useampitavuisissa sanoissa vahva-asteiset muodot ovat kkA-loppuisilla yksinomaisia (mekaniikkoja) ja kkO-loppuisillakin tavallisempia (matemaatikkoja).
Muita kuin kkO- ja kkA-loppuisia astevaihtelullisia CCV-loppuisia sanoja on muutama; päätevarianttien vaihtelu on sanakohtaista. Vaihtelu on ominaista sanoille navetta ja savotta: navettojen ~ navetoiden, savottoja ~ savotoita. Sanasta pohatta ovat vahva-asteiset muodot tavallisempia: pohattojen ~ pohatoiden, pohattoja ~ ?pohatoita; sanasta ulappa heikkoasteiset: ulapoiden ~ ulappojen, ulapoita ~ ulappoja. Muuten ttA- ja ttO-loppuiset sanat ovat käytännössä vaihtelemattomia: komeettojen, moskiittojen, librettoja, geminaattoja. i-loppuisissa astevaihtelusanoissa vahva-asteiset muodot ovat kutakuinkin yksinomaisia: kritiikkien, kritiikkejä, etappien, etappeja. Eräistä yksittäisistä sanoista esiintyy lisäksi satunnaisesti heikkoasteisia muotoja: suosikkien (~ suosikeiden), suosikkeja (~ suosikeita), markettien (~ marketeiden), marketteja (~ marketeita).
Huom. Päätevarianttien vaihtelua esiintyi Google-haun 10/2002 tuloksissa seuraavasti (luvut ovat kyseisten sanojen esiintymien yhteismääriä):
Edellinen pykälä