Henkilönnimien taivutus on periaatteessa samanlaista kuin muidenkin nominien, mutta nimissä ei ole yhtä paljon vartalonvaihteluja. Etunimet, joissa on suoran astevaihtelun alainen geminaatta, taipuvat muiden nominien tapaan, esim. Matti : Matin, Pirkko : Pirkolla, mutta muuten astevaihtelu saattaa jäädä toteutumatta (a) (» § 44). Jos kuitenkin sama sana esiintyy sekä yleis- että erisnimenä, suoran astevaihtelun alaisilla etunimillä voi olla kahtalaista taivutusta, mutta harvalukuisilla käänteisen astevaihtelun alaisilla nimillä on yleisnimen mukainen taivutus tavallisempaa (b). Joissain nimissä astevaihtelu on kuitenkin säännöllistä, esim. Sointu : Soinnun.
| Erisnimiä | Yleisnimiä |
| Ilpo : Ilpon | kelpo : kelvon |
| Mika : Mikan | vika : vian |
| Jyrki : Jyrkin | arki : arjen |
| Tatu : Tatun | katu : kadun |
| Erisnimiä
Satu : Sadun ~ Satun Säde : Säteen Aarre : Aarren |
Yleisnimiä
satu : sadun säde : säteen aarre : aarteen |
Myöskään vartalonloppuinen i : e-vaihtelu ei erisnimissä useinkaan toteudu, vaan ne taipuvat (yksikössä) i-vartaloisina:
| Erisnimiä | Yleisnimiä |
| Helmi : Helmin | helmi : helmen |
| Tuuli : Tuulin | tuuli : tuulen |
Sukunimet taipuvat tavallisesti vastaavan yleisnimen tapaan, esim. Helle : Helteen, Kilpi : Kilven, Lintunen : Lintusen. Yleisnimen puuttuessakin jonkin morfologisen johdostyypin tai muotin mukaiset monitavuiset sukunimet taipuvat edustamansa sanatyypin mukaisesti, esim. Hillilä : Hillilöiden, Korhonen : Korhosta. Sellaiset nimet kuin Manner, Tanner, Auer ovat erisniminä yksivartaloisia i-vartaloita: Mannerin, Tanneria, Aueria, vaikka ne yleisniminä ovatkin kaksivartaloisia e-vartaloita (manner : manteree- : mannerta). Toisaalta jotkin yleiskielen e-vartalot voivat niminä taipua i-vartaloinakin: Kiiski : Kiiskin ~ Kiisken, Lampi : Lammin ~ Lammen. Myös astevaihtelussa esiintyy variaatiota: Ryti : Rytin ~ Rydin, Runne : Runteen ~ Runnen, Raade : Raaden (~ Raateen).
Konsonanttiloppuinen etu- tai sukunimi taipuu i-vartaloiden tavoin, jos vastaavaa yleisnimeä ei ole tai jos nimi on vieraskielinen tai vierasperäinen (d); vieraskielisissä s-loppuisissa nimissä saattaa esiintyä myös rikos-tyyppisten sanojen taivutusta (e). Kieleen vakiintuneet s-loppuiset nimet taipuvat rikos-nominien tapaan, jotkin varas-nominienkin tapaan (f).
Suomenkielisten paikannimien taivutus noudattaa pitkälti yleisiä astevaihtelun ja muun vartalonvaihtelun periaatteita. Nimeä edustava paikanilmaus on vakiintuneesti joko sisä- tai ulkopaikallissijainen (» § 1242) ja yleensä yksiköllinen, joskus monikollinenkin. Esimerkiksi inen-loppuisilla paikannimillä tavallisin on monikollinen taivutusvartalo ja paikan ilmauksissa sisäpaikallissija: Huittinen : Huittisissa, Kauniainen : Kauniaisissa, mutta Parainen : Paraisilla, Kaustinen : Kaustisella.
Edellinen pykälä