Infiniittiselle kiteymälle ominainen nipputunnus koostuu morfologisesti erillisistä osasista, mutta muodostaa nykykielen näkökulmasta erittelemättömän kokonaisuuden. Nipputunnus sisältää jonkin infiniittisen muotoaineksen, esim. (t)tU, vA, mA sekä i:n, ja siihen voi liittyä myös sijapääte. Mahdollinen possessiivisuffiksi ei välttämättä ole persoonaviitteinen: olin olevinaan (‑v-i-nA-An). Nipputunnuksen sisältävä muoto toimii verbiliittojen osana olla-verbin kanssa, esim. on kertovinaan, oli putoamaisillaan. (» § 451.)
Nipputunnuksia ovat ensinnäkin temporaalirakenteen ‑(t)tUA (lyhemmin TUA) ja referatiivirakenteen ‑vAn, ‑neen, ‑tUn. TUA-tunnus liittyy samaan vartaloon kuin passiivin TU-partisiipin tunnus (a), ‑vAn (b) ja ‑vinA(An) (c) taas samaan vartaloon kuin aktiivin VA-partisiipin tunnus ja ‑neen samaan kuin NUT-partisiipin tunnus (d) (» § 122).
Tunnukset ‑(t)tAvissA (e) ja ‑tUn ~ -dUn (f) liittyvät samaan vartaloon kuin passiivin TU-partisiipin tunnus; jälkimmäisessä tunnus on astevaihtelun vuoksi heikkoasteinen (annetun, syödyn).
Tunnus -mAisillA- liittyy (vahvaan) vokaalivartaloon kuten MA-tunnukset muutenkin (g). Sitä voi pitää myös verbikantaisen adverbin muodostimena (» § 685).
Muotoaines ‑(T)en kuten sanoissa laulaen tai syöden voidaan hahmottaa joko koostuvaksi E-infinitiivin ja instruktiivin tunnuksista tai jakamattomaksi nippumorfeemiksi. Instruktiivimaista on joka tapauksessa (T)en-lausekkeen esiintyminen tavan adverbiaalina nominien instruktiivimuotojen tapaan, esim. suoriutua rimaa hipoen ~ hyvin tuloksin. Vastaavasti muotoaines ‑mAn (tekemän) on mahdollista hahmottaa MA-infinitiivin ja instruktiivin tunnusten yhtymäksi tai jakamattomaksi nippumorfeemiksi. mAn-muoto ei kuitenkaan ole merkitykseltään instruktiivimainen. Morfologisesti molempia infinitiivejä erottaa instruktiivista se, että niistä puuttuu instruktiiviin sisältyvä monikon tunnus. Tämä on toisaalta johdonmukaistakin, sillä infinitiiveillä ei muutenkaan ole lukutaivutusta.
Edellinen pykälä