Taivutus on sananmuotojen muodostamista sanavartaloista ja taivutustunnuksista. Taipuvia sanoja ovat nominit ja verbit. Taivutusmuodossa on lekseemiä edustava vartalo ja mahdollisesti yksi tai useampia taivutustunnuksia, jotka ilmaisevat mm. persoonaa, tempusta, modusta, lukua tai sijaa: auta-n, auto-i-t, autta-isi-tte; tutu-i-lle. Nominien perusmuoto ja sanakirjan hakumuoto on tunnukseton yksikön nominatiivi, joka saattaa olla erilainen kuin taivutusmuodoissa esiintyvät vartalot, esim. vesi : vede-n : vet-tä, nainen : naise-n : nais-ta. Verbeillä sanakirjan hakumuodoksi on vakiintunut A-infinitiivi, jossa vartaloon liittyy tunnus: aja-a, syö-dä, jutel-la. Verbeilläkin taivutusvartalot voivat poiketa toisistaan, esim. maksa-a : makso-i-n, tuo-da : to-i, häiritä : häiritse-e : häirit-kää.
Taivutustunnukset ovat taivutuskategoriaa edustavia sidonnaisia morfeemeja, jotka liittyvät sanan vartaloon. Ne ovat suffikseja. Esimerkiksi verbinmuodossa tul-i-n on i tempuksen ja n persoonan taivutustunnus. Verbeillä on finiittisiä persoonamuotoja ja infiniittisiä nominaalimuotoja, tempus- ja modusmuotoja, myöntö- ja kieltomuotoja sekä aktiivi- ja passiivimuotoja; useimmilla näistä luokista on omat taivutustunnuksensa. Nominien taivutukseen kuuluvat luku ja sija sekä (omistajan) persoona possessiivisuffiksien muodossa. Yhteen taivutusmuotoon voi sisältyä vain yksi saman taivutuskategorian tunnus, esim. sijapäätteitä ei voi olla useampia: *minu-sta-lle. Jotkin nominien ja verbien taivutustunnukset ovat samanasuisia: esim. ‑n on nominissa yksikön genetiivin ja verbissä yksikön 1. persoonan tunnus: tutu-n, auta-n (» § 58 asetelma 25).
Taivutusmuotojen sarja eli (taivutus)paradigma on saman sanaluokan lekseemeillä koostumukseltaan sama: substantiivin paradigma sisältää substantiivien taivutuskategorioita vastaavat taivutusmuodot ja verbin paradigma verbien. Laajemmassa mielessä verbien taivutusparadigmaan kuuluvat myös liittomuodot, jotka koostuvat useammasta sanasta: kieltoverbin avulla muodostetaan kieltomuodot ja olla-verbin avulla liittotempusten muodot. Suomen kielessä on substantiivilla eri muotoja n. 140 (kun liitepartikkelillisia muotoja ei lasketa mukaan) ja verbillä n. 260 (kun liitepartikkelillisia ja liittomuotoja ei lasketa mukaan) (» § 97, 124).
Huom. Suomen kieliopeissa on taivutusainekset vanhastaan jaettu sananloppuisiin päätteisiin ja vartalon ja päätteiden väliin sijoittuviin tunnuksiin. Esimerkiksi monikon i:tä on nimitetty tunnukseksi, sijan ja persoonan osoittimia päätteiksi. Tässä kieliopissa termi tunnus tarkoittaa ylipäänsä kieliopillisen kategorian merkkiä, joka voi sijaita niin sanan lopussa kuin sisälläkin. Sijan ja persoonan tunnuksista puhutaan kuitenkin myös päätteinä.
Edellinen pykälä