§ 70 Taivutustyyppien sekoittumisesta

Samanhahmoiset taivutustyypit voivat osin sekoittua keskenään, jolloin sanalla on kahteen eri tyyppiin kuuluvia taivutusmuotoja. Tätä sanotaan sekaparadigmaisuudeksi. Esimerkiksi sellaisten sanojen kuin kannel (: kannelta : kantelen) ja kantele (: kanteletta : kanteleen) taivutusmuodot ovat sekoittuneet siten, että tavallisimmin käytössä on konsonanttivartaloisesta kannel-tyypistä nominatiivi ja partitiivi ja vokaalivartaloisesta kantele-tyypistä esim. genetiivi ja illatiivi: kannel : kannelta : kanteleen : kanteleeseen. Kannel-sanan kaltaisia ovat seuraavat sanat. Niistä joillakin ei ole toista nominatiivivarianttia; toinen variantti voi olla myös murteellinen, vanhahtava tai runokielinen.

kkA- ja kAs-loppuisten adjektiivien taivutus sekoittuu herkästi, ja muotoja käytetään rinnan, esim. ärhäkäs ~ ärhäkkä : ärhäkkään ~ ärhäkän : ärhäkästä ~ ärhäkkää : ärhäkkäänä ~ ärhäkkänä (» § 289).

Sanan kevyt tyyppiset nominit taipuvat lähinnä Ue-vartaloisina: kevyttä : kevyen : kevyeen, mutta niillä voi olla myös e : ee-vartaloisten (esim. puolue : puoluee-) mallin mukainen yksikön illatiivi: kevyeeseen; vrt. puolueeseen (» § 93).

Myös monikkovartalon muodostuksen moninaisuus aiheuttaa taivutusmuotojen variaatiota. Esimerkiksi kolmitavuisten rA- ja nA-loppuisten sanojen monikkomuodossa A voi joko puuttua tai edustua O:na: omena : omenilla ~ omenoilla, kypärä : kypärillä ~ kypäröillä. Tällaisia sanoja ovat ainakin harava, hattara, hekuma, hutera, itara, judoka, kihara, kärhämä, kypärä, lättänä, mammona, maruna, mimoosa, mäkärä, poppana, tomera, täkänä, vanttera, äpärä. (Monikkomuotojen vaihtelusta myös » § 91 – 92.)

• » Pykälän kirjallisuus
• » Koko luvun kirjallisuus