§ 715 Pro-sanat: myös nomineja, adjektiiveja ja adverbeja

Tyypillinen pronomini on kieliopilliselta luokaltaan nomini: sillä on sekä substantiivista että adjektiivista käyttöä. Pronominit voivat esiintyä itsenäisesti, kuten substantiivilauseke eli NP (a). Useimmat pronominit toimivat myös substantiivin kongruoivina etumääritteinä eli tarkenteina (b) (» § 564, 569 – 572). Tarkenteena toimivat pronominit ohjaavat tarkoitteen tulkintaa tilanteessa; ne esiintyvät adjektiivin tyypillisessä asemassa mutta eivät ilmaise adjektiivin tapaan ominaisuutta.

Persoona‑, refleksiivi- ja resiprookkipronomineja käytetään vain itsenäisesti, ja relatiivipronominienkin tarkennekäyttö on harvinaista.

Pronominit ovat eri perustein muodostuva sanaluokka kuin substantiivit, adjektiivit ja adverbit: ne ovat pikemminkin yleisnomineja. Pronomineja voi kuitenkin pitää omana sanaluokkanaan, sillä niillä on syntaktisia erityisominaisuuksia, kuten rajallinen kyky saada laajennuksia.

Pro-sanoja ovat pronominien lisäksi merkitykseltään pronominimaiset sanat, proadverbit ja proadjektiivit, joilla on pronominikanta (» asetelma 121).

Proadjektiivit ovat lAinen- tai mOinen-loppuisia (» § 426, 610) ja merkitykseltään adjektiivisia, sillä ne viittaavat tarkoitteen ominaisuuksiin. Niitä käytetään kuitenkin myös itsenäisinä NP:inä viittaamaan tarkoitteeseen ominaisuuksiensa edustajana: Tuollainen on tyhmää. Proadverbit puolestaan ilmaisevat mm. paikkaa, kuten täällä, sieltä, jossakin, jonne, aikaa kuten silloin, milloin ja tapaa kuten miten, näin, siten; relatiivinen proadverbi joten toimii konjunktion tapaan (» § 1132).

Selviä proadverbeja ovat mm. nne-loppuiset sanat kuten tänne, jonne ja minne, mutta eräät proadverbit ja pronominin paikallissijaiset muodot lankeavat yhteen. Esimerkiksi minne ja mihin voivat olla sijaintia ilmaistessaan vaihtoehtoiset (c), mutta vain sijamuoto kongruoi täysin substantiivin kanssa (d) (demonstratiivisista muodoista tarkemmin » § 726 – 728).

• » Pykälän kirjallisuus
• » Koko luvun kirjallisuus