Potentiaalimodusta esiintyy paitsi väite- myös kysymyslauseissa, joissa se ilmentää pohdiskelua, epäröintiä, epätietoisuutta ja epäluuloa:
Tällainen kysymyslause voidaan tulkita retoriseksi, ja myöntömuotoisissa vaihtoehtokysymyksissä se aiheuttaa saman implikaation kuin hAn-partikkeli tai vahvistusta ennakoivat ei kai tai tokko. Se osoittaa puhujan epäröivää tai epäilevää suhtautumista; varsinaista vastausta kysymykseen ei odoteta.
Olla-verbin potentiaalimuoto on yleinen hakukysymyksissä, jotka ovat eräänlaisia retorisia jatkokysymyksiä ja jälkiajatuksia.
Huom. Murteiden potentiaalia koskevasta Forsbergin (1998) tutkimuksesta ilmenee, että muoto on harvinainen länsimurteissa, joissa se rajoittuu miltei pelkästään olla-verbiin. Kainuun sekä itäsavolaisissa murteissa, joissa muoto on paljon yleisempi, preesens ja perfekti jakautuvat toisin kuin nykyisessä yleiskielessä. Haastatteluaineiston esiintymistä peräti 70 % on perfektimuotoja, tyyppiä mitä lieh hyö antaneet (Kuhmo; Forsberg 1998: 136). Muodon futuurinen käyttö on puolestaan aivan satunnaista. Preesensissä potentiaalin merkitys ei ole murteissa yhtä yksinomaisen episteeminen kuin yleiskielessä, ja episteeminen tulkinta suosii statiivisia verbejä rajoittuen lähinnä 3. persoonan tapauksiin: tottahan tuon tiennöön kuka se mikä se minkälainen on (Kontiolahti, MA; mts. 216–228). Toinen selvä ero murteiden ja yleiskielen välillä on, että potentiaalia käytetään murteissa pääosin kysymyslauseissa, esim. mitä hiä ehtinöö tuolta saonalta? (Uukuniemi, MA; mts. 250); mihil lien ne myyjät männy (mts. 266). Väitelauseiden osuus on vain 9 % murreaineiston potentiaalitapauksista. Erot voivat osittain selittyä sillä, että murreaineisto sisältää etupäässä haastatteluissa kerättyä muistelua.
Edellinen pykälä