Infinitiivejä on kolme, ja niitä nimitetään tunnustensa mukaan A‑, E- ja MA-infinitiiveiksi. Niillä on osittainen sijataivutus (» asetelma 89; taivutuksesta tarkemmin » § 120 – 121). Passiivimuoto on vain E-infinitiivin inessiivillä ja vähäkäyttöisellä MA-infinitiivin instruktiivilla.
| Perusmuoto | sanoa, vastata | |
| Translatiivi | sanoakseen, vastatakseen | |
| Inessiivi | sanoessa, vastatessa; PASS: sanottaessa, vastattaessa | |
| Instruktiivi | sanoen, vastaten | |
| Inessiivi | sanomassa, vastaamassa | |
| Elatiivi | sanomasta, vastaamasta | |
| Illatiivi | sanomaan, vastaamaan | |
| Adessiivi | sanomalla, vastaamalla | |
| Abessiivi | sanomatta, vastaamatta | |
| Instruktiivi | sanoman, vastaaman; PASS: sanottaman, vastattaman |
Infinitiivilausekkeet ovat tyypillisesti subjektittomia, mutta eräisiin rakenteisiin kuuluu genetiivisubjekti tai possessiivisuffiksi: Antin sanoessa, sanoessaan, kaikkien nähden, muiden huomaamatta. Subjektittoman infinitiivin implisiittinen subjekti tulkitaan yleensä samaksi kuin jokin hallitsevan lauseen jäsen (» § 501, 508, 519); tietyin ehdoin sen tulkinta jää auki (» § 504, 520). Infinitiivilausekkeen muodostaminen edellyttää, että verbi voi saada perussubjektin. Esimerkiksi tulla-verbillinen infinitiivilauseke on mahdollista muodostaa perussubjektillisesta tyypistä tulla joksikin mutta ei sitä merkitykseltään lähellä olevasta tuloslauseesta jostakusta tulee jotakin:
Jos infinitiivi vastaa erikoislausetyyppiä, kuten tapauksissa Meistä voi tulla ~ sattui tulemaan kuuluisia, infinitiivi kuuluu verbiketjuun (» § 496) tai verbiliittoon (» § 451).
A-infinitiivin perusmuodon ja MA-infinitiivin sisäpaikallissijojen muodostamia lausekkeita käytetään verbin tai muotin täydennyksinä (» § 499 – 504). A-infinitiivilauseke toimii objektina tai subjektina. Sekä A- että MA-infinitiivilauseke voi määrittää adjektiivia (» § 508 – 509). Monia abstrakteja substantiiveja voi määrittää A-infinitiivi, rajallisemmin MA-infinitiivi (» § 506). A-infinitiivin translatiivi, E-infinitiivi ja MA-infinitiivin ulkopaikallissijat muodostavat lausekkeita, jotka toimivat pääasiassa verbin tai lauseen adverbiaalimääritteinä.
Huom. Tässä kieliopissa on luovuttu infinitiivien perinteisistä nimityksistä 1., 2. ja 3. infinitiivi. Infinitiiveiksi ei myöskään katsota aiemmissa kieliopeissa mainittuja 4. ja 5. infinitiiviä. 4. infinitiiviksi on kutsuttu verbikantaisen minen-substantiivin muotoa vähäkäyttöisessä olla-verbillisessä verbiliitossa, jossa se toisin kuin substantiivina voi saada objektin: Sitä ei käy kieltäminen (» § 452). 5. infinitiiviksi on sanottu possessiivisuffiksilliseksi kiteytynyttä mAisillAAn-muotoa, joka esiintyy enimmäkseen verbiliitossa olla-verbin yhteydessä (» § 452, 1521). Sitä esiintyy myös statusrakenteessa (» § 877) ja tilaa ilmaisevana adverbiaalina: Hän laulaa kuolemaisillaankin kovalla äänellä (Ylikoski 2003). mAisillAAn-muoto kuuluu vajaataivutteisiin, paikallissijan sisältäviin tilanilmauksiin, kuten paitasillaan (» § 685) .
Edellinen pykälä